Valoa kuistilla
Yksi kuva vain, kaksi tyttöä, miksi toiselta on raaputettu kasvot? Kuva on pölyisellä lattialla, kosteuden käpertämä. Tiesitkö, että ennen vanhaan uskottiin, että valokuvasta voi päätellä mielisairauden laadun? Pitkä valotus ja luilla tuetut kaulukset tekivät ihmisistä jäykän näköisiä. Tytöt hievahtamatta, toisella totiset kasvot. Sepianruskea kuva, kuin vaaleille lattialaudoille kaatunut tee. Laudat hangataan merihiekalla, valkoiset kumitossut ja selässä palmikot, joiden rusetit ovat purkautuneet kun me juoksemme polkua ruohotuppaiden välissä kohti merta. Jokin paikka, jonka hädin tuskin muisti, mutta nyt kun olen vanha muistan kaiken paitsi sen mitä eilen söin. Muistot tulevat lähemmäs, kurkkuani kuristaa. Aivan kuin olisin menettänyt kaiken ihan äsken. Kuin pommi olisi pudonnut keskelle kaupunkia, talot särkyneet hajalle. Sulana kupliva lasi asvaltilla, olen varma että näin sen itse vaikka Kalle sanoi, ettei lasi voi sulaa tulipalossa. Minä näin, laastipölyn ja kouluvihkoja, joku oli harjoitellut saksaa kirjoittamalla Bismarckista sinikantiseen vihkoon, mutta mitä merkitystä millään oli kun uni hajosi sirpaleiksi ja ujellukseen ja me heräsimme painajaiseen? Tulen loimotus seinällä, liivien soljet läpsyivät reisiä vasten kun äiti kiskoi kädestä ja käski juosta, yhtäkkiä sai näyttäytyä ihmisten ilmoilla ilman sukkia. Miten erilainen rappukäytävän lattia oli paljaisiin jalkoihin, kylmä ja ihmeellisen sileä, kun me juoksimme. Äidin tukasta putoili hiusneuloja, arvokkaita metallinkappaleita, mutta äiti ei pysähtynyt. Äiti suojelee aina.
