Kserostomiaan pilokarpiinia

Kuiva suu on ongelma mm. eräissä sidekudostaudeissa ja sylkirauhasten alueelle annetun sädehoidon jälkeen. Kserostomia voi olla kivulias, se haittaa puhumista ja nielemistä ja altistaa kariekselle ja infektioille. Keinosyljestä ja ilmankostuttimesta on jonkin verran apua, mutta kunnollista lääkehoitoa ei ole ollut. Pilokarpiini, joka on yleisesti käytössä glaukoomalääkkeenä, voisi kolinerginä piiskata sylkirauhasia ja auttaa näin niiden vajaatoiminnassa.

Pfizer lahjoittaa lääkkeitä köyhille

Yhdysvaltain presidentin puoliso, rouva Hillary Clinton, on puheissaan ympäri maataan syyttänyt lääketehtaita sikäläisen terveydenhuollon kustannuskriisistä, mutta lääketehdas Pfizer on iskenyt mahtavalla vedolla takaisin. Ohjelmallaan "Sharing the Care" Pfizer on luvannut lahjoittaa kaikille Yhdysvaltain köyhille ja kodittomille ilmaiseksi niitä yhtätoista lääkettä, joita Pfizer yksin markkinoi. Näiden lääkkeiden joukkoon kuuluvat mm. kalsiuminsalpaaja, sienilääke ja diabeteslääke.

Lääkäriliitto sairaanhoitovakuutustoimikunnan mietinnöstä: Potilaan valinnanvapaus turvattava

Sairaanhoitovakuutustoimikunta esittää, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu säilyy Suomessa jatkossakin kunnilla ja palvelujen rahoitus veropohjaisena. Sairausvakuutusjärjestelmä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että potilaan maksettavaksi jäisi vuosittainen alkukustannusosuus, jonka ylittävistä kustannuksista korvaustaso olisi nykyistä tuntuvasti korkeampi. Lääkäriliitto pitää esitettyä 300-400 markan alkukustannusosuutta lääkärinpalkkioista liian korkeana ja katsoo, että muutoinkin toimikunnan ehdotukset sairausvakuutusjärjestelmän uudistamisesta kaipaavat jatkovalmistelua ja neuvotteluja.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors, Heikki Joensuu

Terveydenhuollon rahoitusongelmia pohdittiin Lääkäriliiton seminaarissa

Lääkäriliitto järjesti 7.9. terveysviranomaisille ja vakuutuslaitosten edustajille kutsuseminaarin, jossa keskusteltiin terveydenhuollon rahoituskysymyksistä sekä esiteltiin liiton laatima raportti "Valinnanvapaus ja perusturva terveydenhuollossa". Paikallaolijat olivat yksimielisiä siitä, että kansalaisten terveyspalvelut ovat rahan puutteen vuoksi uhattuina, mutta yhteistä ratkaisua ei ongelmaan löytynyt.

Työttömien lääkäreiden määrä kasvoi elokuussa sadalla

Työvoimatoimistoihin oli työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautunut elokuun lopussa 561 lääkäriä, joista 351 naisia. Ilmoittautuneiden määrät ikäryhmittäin ja eri työvoimapiireissä näkyvät oheisesta taulukosta. Heinäkuun lopussa työttömiä lääkäreitä oli 461. Puolen vuoden kuluessa määrä on kasvanut runsaalla kahdella sadalla. Uusista työttömistä vajaa puolet on alle 30-vuotiaita ja lähes kolme neljäsosaa alle 35-vuotiaita.

Etiikkakirjan uusi painos nyt myös ruotsiksi

Lääkäriliitto julkaisi vuosi sitten uuden, laajennetun painoksen Lääkärin etiikka -kirjasta, joka nyt on ilmestynyt myös ruotsinkielisenä. Kirjassa tarkastellaan monipuolisesti lääkärin työtä, yhteiskuntasuhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia. Uusina asioina toisessa painoksessa käsitellään mm. ympäristökysymyksiin, lasten ja vanhusten kaltoin kohteluun sekä vieraista kulttuureista tulevien potilaiden hoitoon liittyviä eettisiä näkökohtia.

Jos jäät työttömäksi - toimi näin: Ilmoittaudu heti työvoimatoimistoon

Ilmoittaudu jo kun tiedät työsuhteesi päättyvän tai viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä paikalliseen työvoimatoimistoon. Irtisanomistilanteissa on työvoimatoimistoon ilmoittauduttava erorahaoikeuden turvaamiseksi kuuden viikon kuluessa työnantajan irtisanomisilmoituksen tiedoksisaannista. Ota mukaan työtodistus tai nimikirjanote, josta ilmenee työsuhteen päättymisen syy. Pyydä työvoimatoimistosta ansioturvan päivärahahakemuslomake, jonka toimitat täytettynä liitteineen Lääkärien työttömyyskassalle.

Vaihtoehtoisten hoitomuotojen vaarat - suhteellisuuden taju säilytettävä

Dosentti, erikoislääkäri Veijo Saano Kuopion yliopiston farmakologian ja toksikologian laitokselta on laajoissa artikkeleissaan kuluvan vuoden Lääkärilehdessä varoitellut lehden lukijoita luontaistuotteiden ja luonnonlääkkeiden vaaroista ja tuonut esiin käsityksiään alan kaupallisista kytkennöistä. Saano näyttää olevan sekä huolissaan harhaanjohdetun suuren yleisön hyvinvoinnista että harmissaan lääkintäviranomaisten liian joustavasta politiikasta, he kun eivät ole panneet vaihtoehtoterapeutteja tarpeeksi tiukkaan kuriin ja toisaalta aikovat sallia erilaisten rohdoksien kauppaa löysään euromalliin. Kirjoittaja näyttää myös havainneen, että vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat vahvassa myötätuulessa ja tarjoaa tämän selityksiksi ihmisten yleistä kaipuuta "takaisin luontoon" sekä lehtien ja kirjojen kustantajia, jotka ovat päättäneet paitsi lietsoa lisää tuulta samaan suuntaan myös lyödä ilmiöllä rahoiksi.

Terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet jalkojenhoitajat odottavat haasteita!

Helsingin IV Terveydenhuolto-oppilaitoksen jalkojenhoitajaopiskelijat kiinnostuivat syksyllä 1992 ihmisen biomekaniikasta siinä määrin, että halusivat tehdä aiheesta koulutukseen kuuluvan opinnäytetyön. Tutkimuksessa haluttiin saada selville, onko jalan biomekaanisilla poikkeamilla ja hankitulla virheasennolla, kuten hallux valguksella, yhteyttä tuki- ja liikuntaelin oireisiin. Yleisimmät biomekaaniset poikkeamat ovat: subtalar varus, forefoot varus ja valgus, equinus ja plantarflexed first ray (Dr. S Langer ja Dr. J Wernic: A practical manual for basic approach to foot biomechanics). Tutkimuksen lähtökohtana oli olettamus, että yksikin asentomuutos kineettisessä ketjussa aiheuttaa kompensaatioita muualla.

Ongelmallinen huostaanotto

Helsingin koillinen sosiaali- ja terveysjaosto teki 1991 päätöksen 7-vuotiaan pojan huostaanotosta isään kohdistuneen insestiepäilyn takia. Vanhemmat valittivat päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, mutta jaoston päätös huostaanotosta jäi voimaan. Raastuvanoikeus vapautti isän insestisyytteestä viime vuoden lopulla; syyttäjä on tosin valittanut päätöksestä hovioikeuteen. Vanhemmat käynnistivät raastuvanoikeuden päätöksen jälkeen uuden valituskierroksen huostaanotosta, ja valitus on tätä kirjoitettaessa Uudenmaan lääninoikeudessa. Virallisen käsittelyn lisäksi vanhemmat ovat tuoneet asiansa julkisuuteen. Se on herättänyt voimakkaita mielipiteitä niin insestiepäilyn tutkimisen oikeellisuudesta, huostaanottomenettelystä, asianosaisten oikeusturvasta kuin myös sosiaali- ja terveysviranomaisten salassapitovelvollisuudesta.

Problematiskt omhändertagande

Helsingfors nordöstra social- och hälsovårdssektion fattade år 1991 beslut om omhändertagande för samhällsvård av en 7-årig gosse efter misstanke om att han utsatts för sex-uella övergrepp från sin far. Föräldrarna sökte ändring ända hos högsta förvaltningsdomstolen, men omhändertagandebeslutet stod fast. Rådstuvu- rätten frikände i slutet av förra året fadern avseende incest, men åklagaren har anfört besvär över be- slutet hos hovrätten. Föräldrarna initierade efter rådstuvurättens dom en ny besvärsomgång beträffande omhändertagandet och i skrivande stund ligger besväret hos Nylands länsrätt. Föräldrarna har dels yrkat ny handläggning hos myndigheterna, dels låtit ärendet få publicitet. Detta har väckt en hetsig debatt om riktigheten att företa utredning vid misstanke på incest, om tillvägagångssättet vid omhändertagande, om inblandade parters rätts-skydd samt om social- och hälsovårdsmyndigheternas tystnadsplikt.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030