Sepelvaltimotaudin riskitekijät eri sosiaaliryhmien lapsilla ja nuorilla
Aikuisilla sepelvaltimotauti on yleisin alimmassa sosiaaliryhmässä, samoin sen riskitekijät. Myös lapsilla ja nuorilla on tutkimuksissa todettu sosiaaliryhmittäisiä eroja sepelvaltimotaudin riskitekijätasoissa. Vanhempien sosioekonomisen aseman heijastumista lasten ja nuorten aikuisten sepelvaltimotaudin riskitekijöiden yleisyyteen selvitettiin laajan monikeskustutkimuksen aineistosta vuodelta 1986. Seerumin lipiditasoihin liittyvät riskitekijät olivat erityisen yleisiä maanviljelijäperheiden lapsilla. Alimman sosiaaliluokan vaikutus näkyi selvimmin 18-24-vuotiaiden tyttöjen ryhmässä. Myös lasten ja nuorten tupakointitavoissa oli selviä eroja sosiaaliryhmittäin: ylimpään sosiaaliryhmään kuuluvien ja maanviljelijä-äitien tyttäret tupakoivat vähiten, isän malli näkyi selvimmin alimman sosiaaliluokan 9-15-vuotiaiden poikien tupakoinnin yleisyydessä. Sosiaaliryhmittäisten erojen perusteella on mahdollista pyrkiä kohdistamaan oikeansuuntaista terveyskasvatusta ja -valistusta sitä eniten tarvitseville ryhmille.
Valtimoiden ateroskleroosimuutokset alkavat jo lapsuudessa, ja vuosikymmenien kuluessa ne johtavat sepelvaltimotaudin kehittymiseen (1). Aikuisten LDL-kolesterolipitoisuuden pienentämisen on todettu vähentävän sepelvaltimotautikuolleisuutta ja valtimoiden ateroomamuutoksia (2). Näiden tulosten…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



