Lehti 17: Muu kirjoitus 17/1992 vsk 47 s. 1710

Hammaslääkärikoulutus Suomessa ja Suomen Hammaslääkäriseura 100 vuotta

Suomalainen hammaslääketiede viettää juhlavuotta. Hammaslääkärikoulutuksen aloittamisesta ja alan tieteellisen seuran perustamisesta on tänä vuonna kulunut vuosisata. Hammaslääketieteen kehitykselle olivat monet hammaslääkärit ja lääkärit valmistaneet maaperää jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Nyt vuotta 2 000 lähestyttäessä ollaan jälleen kehityksen murrosvaiheessa. Polttavimpia kysymyksiä ovat koulutusmäärien vähentämisen lisäksi väestön muuttuvan terveydentilan huomioiminen koulutuksessa ja kansainvälistyminen. Suomalaiset innovaatiot, kuten ksylitoli ja leukojen panoraamakuvausmenetelmät ovat laajassa käytössä maailmalla. WHO:n mallimaana meidän tulee edelleen viedä suomalaista suun terveydenhuollon tietämystä, tutkimusta ja teknologiaa maailmalle.

Aira Lahtinen

Helmikuussa 1892 aloitti Suomen ensimmäinen hammaslääketieteen laitos toimintansa Kasarmikadun kirurgisen sairaalan odotushuoneen nurkassa, ainoana opettajana odontologian dosentti Matti Äyräpää. Hän ja muutamat muut lääkärit ja hammaslääkärit olivat jo lähes kymmenen vuotta ponnistelleet…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat