Keski-ikäisten miesten kuolleisuuteen liittyvät tekijät Helsingin liikemiestutkimuksessa
Helsingin liikemiestutkimus näytti antavan varsin masentavan kuvan sepelvaltimotaudin monitekijäisen ehkäisyn mahdollisuuksista. Tutkimuksen tausta-aineiston tarkastelu osoittaa kuitenkin tupakoinnin, kohonneen verenpaineen ja kolesterolin keskeisen merkityksen pitkän aikavälin kuolleisuuden ennustajana korkeimman sosiaaliluokan miehillä. Erityisesti huomattavaa on, että ryhmässä, joka näiden vaaratekijöiden perusteella alun perin määriteltiin vähäisen riskin ryhmäksi, niin kokonais-, sydän- kuin myös syöpäkuolleisuus on vähäisin 15 vuoden seurannassa; väkivaltakuolleisuus tosin on suurin. Syyt siihen, että liikemiestutkimuksen hoitoryhmässä vaaratekijöitten vähentyminen vaikutti sydäntapahtumiin puutteellisesti, ovat epäselvät. Osittain ne johtuvat hoitomenetelmistä, erityisesti pindololin käytöstä. Koska vaaratekijät kaikesta huolimatta lisäävät selvästi kuolleisuutta, niitä on syytä vähentää modernimmilla, turvallisemmilla hoitokeinoilla.
Sydän- ja verisuonitautien monitekijäiseen ehkäisyyn tähtääviä interventiotutkimuksia tehtiin 1970-luvulla useita (1). Yksi niistä oli ns. johtajatutkimus eli Helsingin liikemiestutkimus (Helsinki Businessmen Study), jossa viiden vuoden aikana pyrittiin tehokkaasti vähentämään hoito- eli…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



