Lehti 7: Muut 7/1993 vsk 48 s. 558

Kolesteroli ja syöpä

1970-luvulla huomattiin sattumalta seerumin pienen kolesterolipitoisuuden assosioituminen syöpätapauksiin tutkimuksissa, jotka oli alun perin suunniteltu testaamaan seerumin kolesterolin ja sepelvaltimotaudin yhteyttä. Myöhemmin kolesterolin ja syövän suhteesta on alkanut kertyä tietoa myös varta vasten tähän tarkoitukseen suunnitelluista tutkimuksista - tulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia. Ns. prekliinisen syövän seerumin kolesterolipitoisuutta pienentävä vaikutus on tullut kiistattomasti esille tutkimuksissa. Sen sijaan seerumin matalan kolesterolitason syöpäriskiä suurentavasta vaikutuksesta ei ole vakuuttavaa näyttöä. Sitä paitsi kolesterolin ja syövän yhteys saattaa olla erilainen eri syöpätyypeissä ja eri kolesterolitasoilla. Jonkin verran näyttöä on kuitenkin kertynyt siitä, että vähentämällä ruokavaliosta rasvaa voidaan pienentää riskiä sairastua rinta-, paksusuoli- ja eturauhassyöpään. Seerumin kolesterolipitoisuuden pienentämisen lääkkein on väitetty lisäävän syöpäriskiä, mutta väitettä ei ole tieteellisesti todistettu: se perustuu alustaviin havaintoihin pienistä tapausmääristä. Jatkotutkimusten tarve tällä saralla on kuitenkin ilmiselvä.

Tero Lehto

Seerumin korkeaan kolesterolitasoon liittyvä sepelvaltimotauti ja syöpä ovat tärkeimpiä liikakuolleisuuden aiheuttajia kehittyneissä maissa (1). Kummankin sairauden riskitausta on monitekijäinen; sekä ympäristö- että geneettiset tekijät vaikuttavat riskitasoihin ja niiden variabiliteettiin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat