Milloin prostatahyperplasiaa on syytä hoitaa?
Eturauhasen liikakasvun tuomat ongelmat yleistyvät väestön ikääntymisen myötä. Eturauhasleikkaukset alkavat olla länsimaissa yleisimpiä miehille tehtäviä kirurgisia toimenpiteitä. Prostatahyperplasian hoidon aiheita ja valintaa on syytä pohtia entistä tarkemmin jo taloudellisistakin syistä, mutta myös siksi, että potilaat eivät suinkaan aina ole olleet tyytyväisiä tulokseen. Prostatahyperplasian hoito on ehdottomasti aiheellinen, jos sairaus on aiheuttanut rakkoon tai ylempiin virtsateihin tiettyjä muutoksia, mutta valtaosalla potilaista hoitoratkaisu on tehtävä lievempien oireiden ja potilaalle niistä koituvien haittojen perusteella. Potilaan mielipiteellä on tällöin ratkaiseva merkitys.
Väestön keski-iän pidentyessä prostatahyperplasiaa sairastavien potilaiden määrä lisääntyy. Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun onkin sanottu olevan yksi nyky-yhteiskunnan suurimmista terveysongelmista (1). Eturauhasleikkaukset ovat lisääntyneet niin, että esimerkiksi Yhdysvalloissa eturauhasen…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



