Onko peptinen haava infektiotauti?
Helicobacter pylori on mahan limakalvolla elävä spiraalinmuotoinen bakteeri, jonka yhteyttä mahan ja pohjukaissuolen sairauksiin on tutkittu intensiivisesti kymmenen viime vuoden aikana. Sitä tavataan yleisesti kaikkialla maailmassa, ja ainakin puolet väestöstä saa tartunnan keski-ikään mennessä. Bakteerin spontaani häviäminen on harvinaista, mutta suuri osa kroonisista tartunnankantajista pysyy oireettomina. H. pylori aiheuttaa valtaosin kroonisen, epäspesifisen gastriitin. Lähes kaikilla pohjukaissuolihaavaa sairastavilla ja yli puolella mahahaavapotilaista todetaan krooninen gastriitti ja H. pylori -infektio, jonka parantaminen vähentää ainakin pohjukaissuolihaavan ja todennäköisesti myös mahahaavan uusiutumista. Vaikka H. pylori -infektio näyttää merkittävältä myös ulkustaudin synnyssä ja se on usein edellytys haavan kehittymiselle, tarkka patogeneettinen mekanismi ei ole vielä selvä. Infektio yksin ei riitä aiheuttamaan peptistä haavaa, vaan sen muodostumiseen tarvitaan edelleenkin suolahappoa sekä muita riskitekijöitä.
Niinkin varhain kuin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa pystyttiin osoittamaan, että eräät eläinten mahaan ruiskutetut bakteerit voivat aiheuttaa akuutin limakalvovaurion (1,2,3). Vuosikymmeniä myöhemmin ei tutkimustuloksia voitu kuitenkaan vahvistaa (4), ja aikaisempien löydösten syynä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



