Sydänsiirteen saaneen potilaan anestesia
Sydämensiirron yleistymisen ja sydänsiirteen saaneiden potilaiden ennusteen paranemisen myötä todennäköisyys sille, että anestesiologi joutuu hoitamaan tällaista potilasta elektiivisessä tai päivystysleikkauksessa on kasvanut, varsinkin kun näillä potilailla on suurentunut riski saada kirurgista hoitoa vaativa sairaus. Kuuden vuoden aikana 1985-91 HYKS:ssa 11 sydänsiirteen saanutta potilasta joutui anestesiaa vaatineeseen toimenpiteeseen, yhteensä 17 kertaa. Tietämys denervoidun sydämen fysiologisista ja farmakologisista erityispiirteistä on sydänsiirteen saaneen potilaan anestesian perusta. Denervoidun sydämen sykkeen säätelyssä tehoavat vain sydämeen suoraan vaikuttavat lääkkeet. Anestesia-aineiden verenkiertovaikutusmekanismien hyvä tuntemus, riittävästä verivolyymistä huolehtiminen ja hyvä aseptiikka ovat myös hyvän lopputuloksen edellytyksiä.
Sydämensiirto on sydämen vaikean vajaatoiminnan vakiintunut hoitomuoto. Se on ainoa hoitovaihtoehto, kun potilaan tilaa ei voida enää kohentaa lääkehoidolla tai sydämeen kohdistuvilla leikkauksilla. Maailmassa oli vuoden 1990 loppuun mennessä suoritettu yli 16 000 sydämensiirtoa ja nykyään tehdään…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



