Pieni mahatautipotilas
Vanhemmat toivat kolmannella ikävuodellaan olevan lapsensa terveyskeskuksen viikonloppupäivystykseen yritettyään sitä ennen ripulin ja oksentelun kotihoitokeinoja kolmen vuorokauden ajan. Perheen kaksi muuta lasta olivat poteneet samaa sairautta, mutta he olivat jo toipumassa hyvää vauhtia. Kuukautta aiemmin lapsella oli ollut antibioottikuurilla hoidettu välikorvatulehdus, jonka jälkitarkastukseen lapsen olisi pitänyt tulla tämän viikonlopun jälkeen.
Isä kertoi, että lapsi oli ripuloinut hillittömästi ja oksentanut kaiken mitä suuhun pantiin. Oksentelua oli ollut sairauden alkamisesta lähtien ja lapsi oli nyt käymässä väsyneeksi. Vanhempien kertomuksen mukaan ripulin ja oksentelun aiheuttamaa nestehukkaa ei ollut voitu riittävästi korvata.
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



