Kesävinkkini kaikille ekaa tai tokaa kesätyötään aloitteleville lääkäreille: kysy, kysy ja kysy. Erityisen huolissamme olemme niistä lääkärinaluista, jotka eivät koskaan kysy mitään, joko siksi, etteivät uskalla, tai siksi, että kokevat jo osaavansa.

Se on vähän samanlainen hetki kuin se, kun elokuun puolivälissä katsoo kävelyteillä taapertavia ”käveleviä reppuja” eli uusia ekaluokkalaisia ylisuurine reppuineen ja vielä suurempine innostuksineen matkalla kouluun. Se hetki, kun katsoo kandia ylisuurine lääkärintakkeineen opettelemassa ekan Burana-reseptin tekoa.

Muistan edelleen kuin eilisen sen päivän, kun kaksitoista vuotta sitten menin ensimmäistä kertaa lääkärin töihin. Olin turvallisesti valinnut saman paikan, jossa olin edellisenä kesänä ollut kuukauden verran amanuenssina. Silti jännitys oli melkoinen päivätyössä osastolla, mutta varsinkin ekoissa päivystysvuoroissa, joita toki oli heti ensimmäisellä viikolla. Edelleen haluan erittäin lämpimästi kiittää Keski-Suomen keskussairaalan keuhkosairauksien osaston ja päivystyksen kollegoita siitä, miten he ottivat keltanokan vastaan.

Moni asia on kahdessatoista vuodessa muuttunut. Itse neloskurssilaisena jouduin käymään kipakkaakin keskustelua siitä, voinko päivystää useamman erikoisalan yhteistä päivystysrinkiä, jossa suurin osa potilaista oli neurologisia, kun itselläni oli neurologian kurssi vielä käymättä. Tämä keskustelu päättyi sekä minun että potilasturvallisuuden kannalta onnellisesti. Uskon, tai ainakin toivon, että tämänkaltaisia keskusteluja ei tarvitse kenenkään nyt lääkärin töitään aloittavan käydä.

Muutenkin oma tuntumani on, että ”heitetään veteen, kyllä se oppii uimaan” -tyyppinen asenne on vähentynyt vuosien varrella. Voin toki olla väärässäkin, koska perspektiivin muuttuminen ohjaavan lääkärin suuntaan voi huijata. Nykyajan nuoret lääkärit osaavat kuitenkin vaatia perehdytystä ja ohjausta ihan eri tavalla kuin ennen. Osaltaan siihen pakottaa myös lainsäädäntö ja valvovat viranomaiset.

Liian usein meiltä kokeneemmilta lääkäreiltä unohtuu se, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Tuskastelemme kandipäivystäjää, joka saa kuuden tunnin päivystysvuoron aikana katsottua kaksi potilasta. Tai pyytää kolmatta kertaa neuvoa, miten sairauslomatodistuksen saikaan kirjoitettua. Silloin on hyvä palata siihen hetkeen, jolloin itse oli samassa asemassa, oli siitä sitten kaksitoista tai kolmekymmentäkolme tai kuinka monta vuotta tahansa. Mitä olisi silloin halunnut kokeneemman kollegan tekevän tai sanovan?

Edelleen meillä on paljon tehtäviä, joissa saappaat ovat liian suuret ekaa kesätyötään tekevälle. Etenkin päivystyksissä se näkyy. Liian harvassa päivystyksessä on erityisiä kandivuoroja, vaan suurimmassa osassa kandit tekevät samoja vuoroja kuin kokeneemmatkin lääkärit ja heiltä oletetaan samaa työpanosta.

Erityisen iloinen olen Medisiinariliiton liikkeelle potkaisemasta etämentorointikampanjasta, joka toivottavasti ottaa hyvin tulta alleen ja jatkuu myös tulevina kesinä. Mentoreita on ylemmän vuosikurssin kandeista erikoislääkäreihin. Tänä keväänä viimeistään olemme tottuneet tekemään kaikkea etänä ja itse ainakin suhtaudun erittäin positiivisesti siihen, että meidän ryhmässämme on mentorit Turusta ja Joensuusta ja aktoreita ympäri Suomen.

Kesävinkkini kaikille ekaa tai tokaa kesätyötään aloitteleville lääkäreille: kysy, kysy ja kysy. Erityisen huolissamme olemme niistä lääkärinaluista, jotka eivät koskaan kysy mitään, joko siksi, etteivät uskalla, tai siksi, että kokevat jo osaavansa. Hyvä kysymys on sekin, että ajattelin tämän potilaan kohdalla tehdä näin, olenko huomioinut kaiken tarpeellisen. Kun itsenäisesti kohdattujen potilaiden määrä mitataan kymmenissä eikä tuhansissa, ei päänsisäinen algoritmi erilaisiin potilastilanteisiin ole vielä voinut kehittyä kovin pomminvarmaksi, kun ei se ole sitä meillä kokeneemmillakaan. Ihan lain ja asetustenkin mukaan kandilla pitää aina olla joku, jolta voi kysyä. Jos et tiedä, kuka se kulloinkin on, varmista asia esimieheltäsi. Jotkut meistä voivat olla vastauksissaan äreämpiä kuin toiset ja kaikilla meillä on huonot päivämme tai hetkemme, mutta juniorien ohjaaminen on meidän kaikkien työtä ihan jokaisella työpaikalla.

Ja vinkki meille ohjaaville lääkäreille, olimme sitten yhden vuosikurssin verran kokeneempia lääkärinalkuja tai eläkeikää jo lähenteleviä konkareita: vastaa aina, kun kysytään. Jos tuskastuttaa, palauta mieleesi se hetki, kun itse olit ensimmäistä kesää lääkärin töissä. Se muisto on varmasti siellä jossain mielen sopukoissa, koska se on meille kaikille ollut omalla tavallaan merkityksellinen hetki. Palauta mieleesi se epävarmuus ja innokkuus, ja vastaa sen jälkeen.