Antero Hulkko 17.5.1945–15.8.2022
Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kirurgian ja vatsakirurgian pitkäaikainen erikoislääkäri ja kirurgian ylilääkäri Antero Hulkko menehtyi haimasyöpään elokuussa Kokkolassa.
Hulkko syntyi Kuivaniemellä vuonna 1945 ja kävi koulunsa Iissä ja Oulussa. Hän valmistui lääkäriksi Oulun yliopistosta, erikoistui kirurgiaan Oysissa ja hankki myöhemmin myös gastroenterologisen kirurgian pätevyyden.
Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kirurgiksi hän tuli vuonna 1975. Hän työskenteli kirurgian apulaisylilääkärinä 1986–1993 ja kirurgian tulosyksikön ylilääkärinä vuoteen 2008 asti. Hän työskenteli myös Ruotsissa Kalixin sairaalassa useaan otteeseen lyhyitä aikoja.
Hulkko oli potilaiden ja kollegoiden suuresti arvostama lääkäri, joka välitti potilaistaan ja antoi apua ja neuvoja heille myös vapaa-aikanaan. Hän kehitti sairaalassa esimerkillisesti toimivan päiväkirurgisen yksikön ja oli mukana useissa sairaalapiirin kehityshankkeissa. Häntä arvostivat kirurgikollegat ja muiden keskussairaaloiden ylilääkärit. Eläkkeelle jäätyään Hulkko toimi vielä yksityislääkärinä ja Kokkolan terveyskeskuksen kirurgikonsulttina vuosina 2008–2015. Hänet valittiin myös vuoden Kokkolalaiseksi.
Työnsä ohessa Hulkko väitteli vuonna 1988 tohtoriksi Oulussa vuonna 1988. Myöhemmin hän sai Oulun Yliopiston dosentin arvon. Hän oli aktiivinen Kokkolan Lions-toiminnassa, Lääkäriliitossa ja erikoislääkäriyhdistyksissä.
Antero jäi leskeksi vuonna 2012 rakkaan Pirkko-vaimon kuoltua syöpään. Heillä on neljä lasta ja seitsemän lastenlasta, joille ukki oli tärkeä henkilö. Antero viihtyi kotona, hoiti puutarhaa ja luki paljon. Perhe lomaili ja matkaili yhdessä.
Antero Hulkon toimintaan kuvaa hyvin nykyaikaisen lääketieteen isän professori Sir William Oslerin ajatus: "Hyvä lääkäri hoitaa sairautta – suuri lääkäri hoitaa potilasta, jolla on sairaus."