In memoriam

Erkki Ahvonen 23.12.1927–2.3.2022

TerhiAnssi ja Panu AhvonenTimo Takala
Lääkärilehti

Seinäjoella ja sen lähiseuduilla elämäntyönsä tehnyt lääketieteen lisensiaatti Erkki Johannes Ahvonen kuoli 94-vuotiaana Helsingissä. Hän oli syntynyt Kannuksessa, mutta perhe muutti Helsinkiin 30-luvun alussa. Siellä hän suoritti opiskelunsa, ja sinne hän muutti jälleen Paula-vaimonsa kanssa vuonna 1997.

Lääkäriksi Erkki valmistui vuonna 1956. Jo ennen valmistumistaan hän toimi vt. kunnanlääkärinä Paula-vaimon kotikunnassa Isossakyrössä, vaikka vanhemmat kollegat olivat varoittaneet, ettei koskaan pidä mennä omaan tai puolison kotikuntaan töihin. Laihian kunnanlääkäriksi hänet valittiin vuonna 1958.

Vuodet Laihialla olivat yleislääkärin ammatista kiinnostuneelle nuorelle lääkärille antoisia. Kunnanlääkäri vastasi kunnan asukkaiden terveydenhoidosta ja toimenkuva oli laaja. Kunnanlääkärinä kotikäyntejä oli 24/7, joten yölliset pikalähdöt potilaiden luo olivat arkipäivää.

Vuonna 1966 Erkki siirtyi Seinäjoen kaupunginlääkäriksi ja myöhemmin samana vuonna Kelan Länsi-Suomen sv-alueen toimistopäälliköksi. Tässä asiantuntijalääkärin tehtävässä hän työskenteli eläköitymiseensä 1991 saakka. Yleislääkärin työ oli hänelle kutsumustehtävä ja hän piti vuoteen 1995 saakka myös yksityisvastaanottoa.

Erkki ylläpiti osaamistaan mm. osallistumalla alan koulutuksiin. Lääkäripäivillä hän kävi yhtä vuotta lukuunottamatta yli 90-vuotiaaksi asti, vaikka tuttuja kollegoita näkyi vuosi vuodelta vähemmän. Hän oli yksi Laihian Rotaryklubin perustajajäsenistä ja toimi rotareissa lähes 50 vuotta.

Lue myös

Perusluonteeltaan ujo ja vaatimaton Erkki oli erinomainen kuuntelija. Perheen sosiaalinen elämä oli vilkasta, vieraita kävi sekä mökillä Kuusamossa että kesäkodissa Isossakyrössä. Eeläkevuosien kodissa Kulosaaressa vietettiin monia iloisia juhlia, ja mumma ja paappa nauttivat touhuamisesta kahden lapsenlapsensa kanssa.

Puolison vakava sairaus teki Erkistä vuosiksi omaishoitajan – siihenkin tehtävään hän paneutui itseään säästämättä. Leskeys v. 2011 oli raskas muutos, mutta myönteisyys ja kiitollisuus elämälle tekivät tästäkin ajanjaksosta hyvän. Erkki asui loppuun asti kotona, vaikka muistisairaus etenikin hitaasti. Kesäkodissa Kyrönjoen katseleminen ja nurmikon leikkaaminen toivat iloa ja sisältöä elämän ehtooseen.

Kirjoittajat

Terhi, Anssi ja Panu Ahvonen

Timo Takala Kirjoittajat ovat Erkki Ahvosen lapset ja kollega sekä vaimon sisarenpoika.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030