Irma Kerppola-Sirola 9.3.1930–18.12.2021
Suuresti elämääni vaikuttanut, arvostamani isoäitini, kirjailija sekä lääkäri Irma Kerppola-Sirola kuoli seitsemän sairasosastolla vietetyn vuoden päätteeksi rauhallisesti Koskelan sairaalassa 91-vuotiaana.
Irma syntyi Helsingissä lääkäri- ja kulttuuriperheen kolmelapsisen perheen esikoiseksi. Hän asui koko ikänsä Helsingissä ja lapsuuden kesiään “Irmeli” vietti Kangasalla Kerppolan kartanossa sekä Thorsvikissa Kirkkonummella. Perheen hän perusti lääketieteen tohtori, lastenkirurgi Kari Sirolan kanssa 25-vuotiaana ja sai kaksi lasta.
Irma oli ammatiltaan sisätautien erikoislääkäri ja erikoistunut vanhusten hoitoon. Hän teki pitkän uran HUS:lla ja Koskelan sairaskodissa. Saattohoidon parissa työskennelleelle lääkärille kuolema oli luonnollinen osa elämän kiertokulkua, ja hän koki tärkeäksi suojella sen arvokkuutta.
Isoäitini oli hyvin askeettinen, pohdiskeleva, ekologisesti valveutunut ajattelija ja pasifisti. Hän toimi aktiivisesti Rauhanpuolustajissa ja Vihreässä Elämänsuojelun Liitossa, sekä kirjoitti elämänsä aikana lukuisia artikkeleita ja esseitä mm. Helsingin Sanomiin. Tinkimätön ajattelu jalostui ajan saatossa lopulta seitsemäksi painetuksi kirjaksi.
Aivoinfarktin saatuaan Irma vietti viimeiset seitsemän vuottaan osastohoidossa. Viimeiset vuodet olivat varmasti hyvin erilaiset kuin mitä hän olisi itselleen toivonut. Hän kirjoittaa esseessään Sairaaloiden äänettömät potilasrivit (Suomen Kuvalehti 34/1977) näin:
"Vanhassa kirkkorukouksessa pyydetään varjelemaan pahalta äkkikuolemalta, mutta kroonikko-osastolla vieraileva alkaa vaistomaisesti toivoa itselleen ja omaisilleen juuri sitä: kuolemaa yllättäen, saappaat jalassa."
Ironista oli, että hän nukahti ikiuneensa juuri näissä "äänettömissä potilasriveissä", omalla entisellä työpaikallaan. Paikassa, jossa hän oli saatellut satoja ihmisiä viimeiselle matkalleen.
Koska rakkaus on kuolemaakin väkevämpi, on syytä lopuksi mainita myös se, mitä Irma rakasti kaikkein eniten. Irma kirjoittaa julkaisemattomissa muistelmissaan (2013):
”Niin paljon kuin olenkin rakastunut miehiä, niin en koskaan ketään niin paljon kuin poikiani. Harri ja Miki ovat olleet elämäni ykköshenkilöt. Heidän syntymänsä olen merkannut kultaisella tähdellä.”
