In memoriam

Jouni Listola 15.7.1937–21.11.2022

Sami ListolaJoni Listola

Jouni Listola syntyi 15.7.1937 Jääskessä. Varhaislapsuus oli sodan melskeiden keskellä – kouluikään tultuaan Jouni oli jäänyt orvoksi molemmista vanhemmistaan. Kahdesti hän joutui evakkoon. Toisella kerralla maanviljelijäperhe Etelä-Savosta antoi opinhaluiselle pojalle kasvatuskodin. Näin alkoi elinikäinen opintie: ylioppilaaksi 1957 Lappeenrannan Lyseosta, lääketieteen lisensiaatiksi 1965 ja silmätautien erikoislääkäriksi 1971 Helsingin yliopistosta.

Opintoaikoinaan Jouni teki työ- ja opintomatkoja mm. Saksaan ja Ruotsiin. Silmäalanopintoja hän harjoitti 6 kuukauden ajan Lontoossa (1967–1968). Tämän jälkeen hän oli erikoistumiskoulutuksessa Hyksin Silmäklinikalla. Uransa alkuaikoina Jouni Listola työskenteli Varkaudessa, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Mikkelissä. Hän tuli Vantaan kaupungin konsultoivaksi silmälääkäriksi v. 1978, ja uuden Peijaksen sairaalan silmätautien ylilääkäriksi hänet valittiin v. 1989. Hän työskenteli myös ajoittain sijaisena Hyksin Silmäklinikalla. Saudi-Arabiassa hän toimi erikoislääkärinä vuoden ajan (1985–1986). Yksityisvastaanottoa hän piti yli 30 vuoden ajan. Sotilasarvoltaan hän oli lääkintäyliluutnantti.

Lue myös

Jouni Listola sai monien vuosien ponnistelujen jälkeen valmiiksi väitöskirjansa lasten silmävioista vuonna 1989, Turun yliopisto. Ammattiura katkesi selkä- ja sydänvikoihin 1990-luvun lopulla: kolme lähes peräkkäistä selkäleikkausta ja myös pallolaajennuksessa revennyt suoni vaati jatkoksi kaksi komplisoitunutta ohitusleikkausta. Toipuminen ja kuntoutuminen veivät vuosien ajan.

Eläkkeelle jäätyään 2000-luvun alussa Jouni Listola asui useita vuosia Espanjassa matkustellen ja oleillen mm. kahdesti Etelä-Amerikassa. Hän harrasti kuoro- ja yksinlaulua. Espanja ja espanjan kieli tulivat tutuksi – tango Satumaa sai espanjankieliset sana. Parina viime vuotenaan hän opiskeli ranskaa. Terveet elämäntavat ja kuntoilu toivat lisäaikaa.

Niin työssään kuin perhepiirissäkin Jouni antoi kaikkensa – osin muistona lapsuuden karuudesta selviytymiselle. Lähiomaisina jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi poikaa perheineen.

Kirjoittajat

Sami Listola

Joni Listola

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030