Jäsen

Kampanja julkisen työn puolesta on alkamassa

Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus, koska sen tuottamat palvelut kannattelevat Suomea kaikkina aikoina.

Sari Kosonen
KT

Tämä ei tapahdu automaattisesti, vaan sen eteen on tehtävä työtä, toteavat Kunta ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä Juko, SuPer, Tehy, JHL ja Jyty ensi viikolla käynnistyvässä yhteiskampanjassaan.

Julkista sektoria mitataan usein vain kustannusten kautta. Usein unohtuu, että julkinen sektori tekee mahdolliseksi koko yhteiskunnan toiminnan, koska se pitää kansalaiset turvassa, terveenä ja toimintakykyisenä.

Jos emme tunnista kaikkea sitä, mitä julkisella työllä saadaan aikaan, näkyväksi jäävät vain kustannukset, järjestöt toteavat.

Valtion vastuulla on varmistaa riittävä perusrahoitus ja toimintaedellytykset, jotta kunnat ja hyvinvointialueet kykenevät onnistuneesti suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään ja velvoitteistaan. Järjestöjen yhteiskampanjan tavoitteena on lisätä julkisen työn arvostusta. Tärkein sijoitus -kampanjasivu aukeaa 16. toukokuuta osoitteessa www.tarkeissatoissa.fi/tarkeinsijoitus.

Lue myös

Julkisten alojen ammattilaisten ja toimivien työyhteisöjen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Työelämää on kehitettävä houkuttelevammaksi hyvässä yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajien kanssa. Julkisten palveluiden turvaamiseksi krooninen osaajapula on välttämätöntä ratkaista.

Lääkäriliitto kuuluu Jukoon, joka edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa akavalaisia ammattiliittoja.

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030