Koko Suomen lääkärivaikuttajat
Lääkäriliiton täyttäessä 100 vuotta vuonna 2010 jäseniltä kysyttiin, mitä Lääkäriliiton pitäisi olla tulevaisuudessa.
Vastaus oli selvä: liiton haluttiin tulevan lähemmäs jäseniä. Seuraavana vuonna aloittivatkin sitten alueilla valiokunnat, joiden vastuut jaettiin kolmeen: professio, terveyspolitiikka ja edunvalvonta. Näiden toimintaa rekrytoitiin koordinoimaan viisi piiriylilääkäriä.
Nyt valiokuntatoiminta on vakiintunutta ja äskettäin Lääkäriliiton hallitus valitsi uudet valiokunnat kaudelle 2026–2027. On ollut hienoa huomata, miten monet kollegat ovat hakeutuneet yhä uudelleen valiokuntiin ja joka kerta on saatu mukaan myös uusia aktiivisia jäseniä, jotka haluavat olla mukana vaikuttamassa.
Tampereellakin on jo kokoonnuttu kaikkien uusien valiokuntien kanssa. Kokouksiimme osallistuu kollegoja koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Valiokunnat käsittelevät toimeksiantoja jaoksilta ja ottavat ajankohtaisia asioita esille ja välittävät tietoa koko Suomen työpaikoilta liiton toimistolle, jossa halutaan pysyä pulssilla koko valtakunnan lääkäreiden ajatuksista.
Viime kaudella professiovaliokunta käsitteli mm. lääkärikoulutusasioita, Tampereen erityistä roolia EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta kouluttautuneiden lääkäreiden kuulustelijana, Kaupin yliopistollisen koulutuskeskuksen suunnitelmia sekä valtakunnallista erikoislääkäritilannetta.
Terveyspoliittinen valiokunta puolestaan käsitteli laajasti terveyspolitiikan ajankohtaisia asioita. Pääsimmepä osallistumaan myös Lääkärilehden työpajaan, missä pohdittiin muun muassa, mitkä teemat puhuttelevat lääkäreitä ja miten Lääkärilehti palvelisi jatkossa entistäkin paremmin lukijoitaan. Valiokunnassamme kävi vierailulla myös suuren ruokaketjun kehitysjohtaja, jonka kanssa pohdittiin, miten erilaiset tahot voisivat osaltaan edistää terveyttä.
Edunvalvontavaliokunnassa on käsitelty lääkärin vastuukysymyksiä ja kerrottu liiton avusta hoitovirhe-epäilyissä. Erikseen on kerrottu yksityissektorin tilanteesta ja vaikutusmahdollisuuksista. Luonnollisesti myös sopimusasiat ovat olleet esillä.
Tällä hetkellä lääkärikuntaa puhuttavat muun muassa lisääntyneet sisäänottomäärät, koulutusresurssien riittävyys ja haasteet amanuenssipaikkojen järjestämisessä.
Näitä asioita olemme myös valiokunnissa pohtineet ja haluamme olla vaikuttamassa siihen, että tulevaisuudessakin pystymme työskentelemään kollegiaalisesti ja takaamaan potilaillemme hyvän hoidon.
Onko sinulla mielessä asia, jota toivoisit Lääkäriliiton edistävän?
Otapa yhteyttä alueesi piiriylilääkäriin. Katsotaan yhdessä mitä asialle voitaisiin tehdä.




