Kolmannen korvapuusti

Terveydenhuollon uusia rakenteita paalutetaan syvään. Suurta käännettä lähestytään kuitenkin taloushuolien synkentämin sävyin. Kaikki vireillä olevat muutokset eivät ennusta pelkkää hyvää.

Terveydenhuollon rahoitus on kireä ja tarvittavaan tasoon on miljardimatka. Toiminnan järkevöittäminen on siis haussa hyvästä syystä. On aika paneutua vakavasti myös priorisointiin (1).

Perusterveydenhuollon vahvistaminen Hoidon jatkuvuusmallin (2) viitoittamana on toivottua. Lääkärit tosin ovat aina tunteneet pyörän, joka tutkimusnäyttöineen on esitelty päättäjille. Jospa mukaan saadaan nyt uudet vaihteet ja välitykset – rahoitus, virat ja toimiva työnjako.

Kuitenkin myös erikoissairaanhoito natisee liitoksissaan. Ylikuormitetut päivystykset, vakavat henkilöstövajeet ja hoitojonot ovat jo vuosia kasautuneet vyyhdiksi, joka ei oikene käden käänteessä. Kustannusvaikuttava terveydenhuolto vaatii myös panostuksia tutkimustyöhön, ei rahoituksen leikkauksia ja esteitä tieteenteon tielle.

Tutkimusten ja hoitojen oikea kohdentuminen edellyttää lääkärien hyvää koulutusta ja harjaannusta – sama on tarpeen jokaiselle uudelle lääkärisukupolvelle. Opettajia on kuitenkin vähennetty ja palvelujärjestelmä kuormittuu suurien opiskelijamäärien vuoksi. Aikaa kandidaattien ja erikoistuvien lääkärien ohjaamiseen ei aina ole. Työrauhakin saattaa olla mennyttä toimimattomien tilaratkaisujen vuoksi.

Vireillä on myös joukko lakiesityksiä (tätä kirjoittaessa lopulliset päätökset eivät ole tiedossa), joille näyttää olevan yhteistä lääkärien työtaakan kasvattaminen. Lakien tavoitteet saattavat olla oikeita, mutta lääkärien arki ei kevene. Eikö pitäisi pyrkiä päinvastaiseen?

Esimerkiksi biologisten lääkkeiden lääkevaihtoa (3) tehostettaisiin sanktioin ja sälyttämällä lääkäreille ylimitoitettu raportointivelvoite. Kuitenkin suoraa apteekkivaihtoa valmistellaan jo vuoden 2024 alkuun (4). Inhaloitavien lääkkeiden suora apteekkivaihto (3) herättää huolen keuhkosairaiden potilaiden hoidon onnistumisesta. Valuuko lääkärin työ hukkaan? Mielenterveyslain muutosesitys (5) vaatisi tietyissä tilanteissa kirjallista päätöstä tahdonvastaisessa hoidossa olevan potilaan säännöllisestä lääkehoidosta. Potilaan oikeusturva on keskeinen periaate, mutta kuitenkin samaan aikaan psykiatrinen erikoissairaanhoito on romahtamassa psykiatrivajeeseen. Miten psykiatrien työaika halutaan kohdentaa?

Yksityislääkäripalvelut tukevat julkisen terveydenhuollon kantokykyä. Kuitenkin etenkin pienyrityksille ja ammatinharjoittajille on luvassa lisävelvoitteita. Esitys sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (6) lisäisi hallinnollista taakkaa ja toisi toiminnalle uusia reunaehtoja, vaikka raskaasta lupaprosessista tullaankin luopumaan. Yksityistä terveydenhuoltoa ollaan myös liittämässä kuluttajansuojalain piiriin (7) – alan erityispiirteistä ja jo hyvin toimivista oikeusturvakeinoista huolimatta.

Sairausvakuutuslain muutos (8) pudottaisi lääkärinpalkkioiden Kela-korvauksia entisestään ja poistaisi ne kokonaan laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista. Halutaanko palvelujen käytön perustuvan muovikortin katteeseen ja vakuuttamiseen? Pienillä paikkakunnilla palveluntarjonnan voi odottaa edelleen vähenevän. Pelikenttä alkaa olla yksinomaan isojen terveyspalveluyritysten hallussa ja kilpailu työvoimasta kiristyy. Miten tämä kehitys hallitaan?

Muutosvauhti on kova. Virkamiehet toteuttavat tehtävänantoja ja poliitikot päättävät. Se on kahden kauppa. Arjessa puurtavien lääkärien työn sujuvuus ei näytä saavan painoarvoa. Melkeinpä voisi kysyä: millaista unta päättäjät tästä kaikesta oikein mahtavat nähdä?