Leena Pääkkönen 14.10.1943–26.4.2022
Lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri Leena Pääkkönen (o.s. Vuorikainen) kuoli äkillisesti kotonaan ollessaan toipumassa lymfoomasta ja sen juuri päättyneistä raskaista hoidoista.
Leena syntyi Helsingissä ja pääsi ylioppilaaksi Meilahden yhteiskoulusta 1962. Hän suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Göttingenin yliopistossa 1970, sai laillistuksen ammattiin 1972, valmistui lastentautien erikoislääkäriksi 1977 ja lastenneurologiksi 1983.
Lähes koko työuransa Leena työskenteli Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, vuodesta 1984 lastenneurologian erikoislääkärin virassa, mistä hän jäi eläkkeelle 2007. Leena omistautui työlleen ja oli erittäin tarkka, taitava ja arvostettu kliinikko. Hän ennätti olla lukuisten perheiden luottolääkäri yli sukupolvien. Yhteydenpito monien potilaiden kanssa jatkui vielä työuran jälkeen.
Myös järjestötoiminnassa Leena oli aktiivinen, toimien Pohjois-Savon Lääkäriyhdistyksen, Lastenneurologiyhdistyksen ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen hallituksissa. Suomen Neurologiyhdistyksessä hän oli Lastenneurologiyhdistyksen edustajana. Vielä eläkkeellä ollessaan Leena jatkoi usean vuoden ajan oman alansa asiantuntijatehtävissä.
Leena vietti aktiivisia eläkepäiviä. Hän seurasi maailman menoa ja kulttuuria monipuolisesti. Kävelyvauhti hidastui, mutta terävä muisti ja nopea oivallus säilyivät. Musiikki oli rakas harrastus. Aikaisemmin käytiin ystäväporukalla Savonlinnan oopperajuhlilla, viime vuosina Leena kuunteli ja katseli oopperoita tallenteina. Musiikki-aiheiset tietokilpailut olivat yhteisten tapaamisten vakio-ohjelmia. Kulttuurin ja ystävien lisäksi elämänpiiriin kuuluivat aina koirat, joista viimeisin, mäyräkoira Oskari, oli ykkönen silloinkin, kun asioita piti oman sairauden vuoksi priorisoida.
Leena oli seurallinen ja vieraanvarainen. Varhaisimmat ystävät, joihin hän säännöllisesti piti yhteyttä, olivat koulu- ja opiskeluvuosilta. Rapujuhlia ennätettiin viettää yhdessä 50 kertaa kollegaystävien ydinjoukon kanssa.
Huhtikuun 24. päivänä Leena oli kutsunut kotiinsa läheisiä ystäviään, joukossa tämän muistokirjoituksen kirjoittajat, viettämään iltaa ja juhlimaan paranemistaan. Se ilta oli vielä täynnä iloa ja toivoa.
