Leila Tuulikki Laatikainen os. Konka syntyi Valkealassa ja kävi oppikoulun Kouvolassa. Tyttölyseon kemian ja fysiikan opetus vaikutti silmälääkäriksi haaveilevasta riittämättömältä, ja hän hakeutui valmennukseen jo lukioaikana. Leila pääsikin Helsingin lääketieteelliseen 1959 toiseksi parhaana. Hän avioitui opiskelutoverinsa Timon kanssa, ja he valmistuivat 1966. Tyttäret syntyivät 1965 ja 1969.

Leila sekä väitteli glaukoomasta että valmistui erikoislääkäriksi 1972. Pääosan työurasta hän teki Helsingin yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikassa. Vuodet apulaisopettajana toivat opettajankyvyt esiin.

Moorfieldsin sairaalassa Lontoossa vietetty vuosi 1975 oli käänteentekevä: kokeelliset laskimotukostyöt Eva Kohnerin johdolla suuntasivat mielenkiinnon verkkokalvotauteihin. Palattuaan Leila aloitti perjantaisen verkkokalvopoliklinikan ja toimi verkkokalvokirurgina – kiiruhtaen epäsuoran oftalmoskoopin kanssa joka puolelle klinikkaa – kunnes 1983 hänestä tuli vastaperustetun verkkokalvoyksikön erikois- ja sitten osastonylilääkäri.

Vuonna 1988 Leila valittiin Oulun silmäklinikan professoriylilääkäriksi. Hän ohjasi erikoistuvia toisinaan kädestä pitäen, koulutti verkkokalvo-osaajia, leikkasi, piti poliklinikkaa ja luotsasi lamavuosien läpi. Leila siirtyi ylilääkäriksi Helsinkiin 1995, jossa hänet valittiin 7. silmätautiopin professoriksi 1997. Hän kehitti samoin koko klinikkaa, eritoten verkkokalvotautien tutkimusta ja hoitoa.

Yhteistyö- ja päätöksentekokyky, tyyneys ja ahkeruus loivat aina ilmapiirin, jossa oli hyvä työskennellä. Leila tutki ja kannusti tutkimaan sekä ohjasi väitöskirjoja. Hän oli maamme modernin lasiais- ja verkkokalvokirurgian uranuurtaja. Hänellä useita kansallisia ja kansainvälisiä luottamustoimia, ja Suomen silmälääkäriyhdistyksen kunniajäsenyys 2000 alkaen.

Leila osallistui koulutuksiin ja jatkoi tiedeartikkeleiden kirjoittamista vielä jäätyään eläkkeelle 2003, siirtyen vähitellen perhetarinoihin. Hän oli sukutapaamisten ja kouluaikaisten ystävien koollekutsuja, ja seurasi neljän lapsenlapsen kasvua aikuisiksi heitä tukien. Metsätyöt kesämökillä ja kulttuuririennot kaupungissa pitivät kuntoa yllä ja mieltä virkeänä viimeisin kuukausiin asti.