Mikko Naarala 30.10.1945–1.12.2023
Psykiatrian erikoislääkäri Mikko Olavi Naarala menehtyi sairauden murtamana Oulussa joulukuun 1. päivänä 2023. Hän oli syntynyt vuonna 1945 Petäjävedellä.
Mikko valmistui ylioppilaaksi 1966. Mikon äiti seurasi poikansa perunannostopuuhia ja totesi tälle: ”Ei tuosta mitään tule, opiskele ittes lääkäriksi”.
Mikko valmistui Oulun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi 1972 ja psykiatrian erikoislääkäriksi 1979.
Aluksi hän toimi apuislääkärinä Oyksin psykiatrian klinikassa ja myöhemmin Oulun yliopiston psykiatrian klinikan apulaisopettajana ja apulaisprofessorina. Vuodesta 1994 hän oli Oulun kaupungin palveluksessa, aluksi mielenterveystyön ylilääkärinä, myöhemmin mielenterveystyön ja vammaispalvelujen johtajana.
Oulun kaupungin palveluksessa Mikko jatkoi eläkkeelle jäämiseen asti 2009. Hän toimi myös luottamuslääkärinä. Sotilasarvoltaan hän oli lääkintäluutnantti.
Mikko toimi Suomen Lääkäriliiton valtuuston, psykiatrian ja lastenpsykiatrian alaosaston johtokunnan, Duodecim-seuran valtuuskunnan ja Suomen Psykiatriyhdistyksen jäsenenä. Vuonna 2008 hän sai Suomen Psykiatriyhdistyksen Christian Sibelius -palkinnon.
Tutkimustoimintaan Mikko osallistui professori Tienarin johtamassa Skitsofrenian suomalaisessa adoptiolapsiperhetutkimuksessa. Hän oli mukana suunnittelemassa tutkimusta ja oli yksi aineiston kerääjistä ja tulosten julkaisijoista.
Psykoterapiakoulutusten alullepanijana Mikko toimi Oulussa sekä psykodynaamisen yksilöterapian että perhe- ja paripsykoterapian alueella. Hän oli Oulun Perheterapiayhdistys ry:n perustajajäsen.
Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluivat savusaunan lämmitys Oulujoella ja penkkiurheilu. Lisäksi hän vietti aikaa Lapissa Tunturi-Trio -nimisen ryhmän kanssa. Ryhmä musisoi ja teki pitkiä hiihtovaelluksia Kilpisjärven tunturialueella. Pohjois-Suomi oli Mikolle tärkeä kiinnostuksen aihe ja hän kokikin itsensä pohjoissuomalaiseksi.
Mikko oli pidetty opettaja, kouluttaja ja luennoitsija. Hän oli kannustava, tasapuolinen; ystävänä luotettava ja myötäelävä.
Sairastuttuaan Mikko suhtautui tyynesti väistämättömään iloiten jokaisesta elämää lisäävästä päivästä. Mikkoa jäävät kaipaamaan Anna ja Tuomo lapsineen, lähisuku ja sisarukset sekä suuri joukko työtovereita ja ystäviä.
