Neuvottelut yliopistolaisten palkankorotuksista jatkuvat
Jumissa olleet neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista nytkähtivät jälleen liikkeelle perjantaina.

Juko on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta.
Juko, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL irtisanoivat yliopistoja koskevan työehtosopimuksen perjantaina 17. helmikuuta.
Käytännössä irtisanominen tarkoittaa, että jos palkkaneuvottelut eivät etene neuvottelutulokseen, sopimukseton tila alkaa 1. huhtikuuta. Sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, mutta myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia.
Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 27. helmikuuta.
Jukon edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä. Lääkäriliittojen neuvottelujärjestö on Jukon jäsenyhdistys.