In memoriam

Risto Lammintausta 4.2.1950–20.7.2022

KaijaOivaJuho ja Aino Lammintausta

Risto syntyi Karviassa, Pohjois-Satakunnassa pienviljelijäperheen esikoisena. Oma isä oli ollut sodassa hyvin nuorena, selvinnyt jokseenkin terveenä ja suuntasi sitkeydellä elämässä eteenpäin. Äiti oli helposti innostuva ja näki aina asioiden valoisat puolet. Perheen esikoisena Risto osallistui jo varhain kaikkiin maatalon töihin, myöhemmin myös pikkuveljiensä Olavin ja Hannun hoitoon. Perheyhteisö oli vahva, ja vanhempien kuoltua se vaikutti edelleen voimakkaana veljesten kesken, loppuun asti.

Lääketieteen opinnot Risto aloitti 1969 ja valmistui lääkäriksi 1974. Opintojen ohessa hän työskenteli farmakologian laitoksella. Kliinisen vaiheen töistä kirurgia ja operatiivinen gynekologia kiinnostivat, sillä Risto oli kätevä käsistään. Tutkimustyö kuitenkin vei voiton.

70-luvun lopulla Risto väitteli tohtoriksi, suoritti dosentuurin ja aloitti työt Farmos-yhtymässä lääketieteellisenä asiantuntijana. Työsarkaa riitti: tautien yksityiskohdista oli hankittava tietoa ja opittava ymmärtämään niitä. Uusien molekyylien kehittäminen kiehtoi. Elimistön toiminnan tunteminen oli keskeistä; aina piti valita molekyylirakenne, jonka vaikutuksia elimistössä kannatti tutkia.

Lue myös

90-luvun alussa Risto ja ryhmä muita osaajia ottivat riskin ja perustivat uuden lääkekehitysyhtiön. Eteen tuli täysin uudenlaisia haasteita, mutta usko omiin projekteihin ei horjunut. Lapsuuden kodistaan Risto oli saanut perintönä perusasenteen, joka säilyi läpi elämän. Kaikesta selvittiin. Vaikeuksia ei kannattanut pelätä, ne kuuluivat elämään, ne tuli voittaa tai sivuuttaa viisaasti, aina oli olemassa ratkaisu. Hän uskoi yhteistyöhön, aina joku osasi, tiesi tai keksi, miten oppia ja selvittää. Kaikki tiimin jäsenet olivat omalla tavallaan tärkeitä.

Risto rentoutui ulkotöissä ja merellä. Oman talon pihassa sai palata lapsuudesta tuttuun puuhaan: hakata puita, muokata maata ja istuttaa kasveja. Iän karttuessa heräsi kiinnostus purjehdukseen. 2019 aidanleikkuutyössä tullut selkärankavamma oli sekin vain töyssy tiessä. Vasta alkukesällä 2022 kipuilu pakotti pysähtymään. Syyksi paljastui myelooma, joka oli levinnyt jo eri puolille kehoa. Elämän loppusuora jäi lyhyeksi.

Rakkaus ei häviä, vaikka jäljellä on kaipaus.

Liian varhain menetimme rakastetun ja rakastavan puolison, isän, isoisän, ystävän ja työtoverin.

Kirjoittajat

Kaija, Oiva, Juho ja Aino Lammintausta Kirjoittajat ovat puoliso, lapset ja joukko pitkäaikaisia ystäviä ja työtovereita.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030