Anestesialääkäri Sinikka Purhonen kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen 72-vuotiaana lokakuussa 2024.

Sinikka syntyi Iisalmessa Eila-äidin ja Toivo-isän ainoana lapsena 1952. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Oriveden Hirsilän kylässä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1971 ja aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Vappuna 1972 Sinikka tapasi Ilkan. Pari avioitui juhannuksena 1975, ja perheeseen syntyivät lapset Hanna, Mirkka ja Ville.

Sinikka valmistui lääkäriksi 1978 ja erikoistui anestesiologiaan. Hän suoritti myös obstetrisen anestesian erityispätevyyden. Sinikka työskenteli Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tohtoriksi hän väitteli 2006 aiheenaan postoperatiivisen pahoinvoinnin ja oksentelun ehkäisy.

Sinikka toimi Kysissa obstetrisen anestesian vastuulääkärinä. Lisäksi hänellä oli iso rooli klinikan erikoistuvien lääkärien opastamisessa. Sinikan antama ohjaus oli sydämellisellä tavalla kannustavaa, ja hänen opissaan epävarmakin nuori lääkäri koki olonsa turvalliseksi.

Sinikka oli klinikan laatupäällikkö, kun uutta laatukäsikirjaa otettiin käyttöön Kysissä vuosituhannen vaihteessa. Toimintaohjeet, protokollat, herättivät vastustustakin – osa kollegoista pelkäsi niiden vievän lääkäriltä luvan ajatella. Sinikalla oli vastaus valmiina: ”Protokolla turvaa hoidon minimitason. Siitä saa perustellusta syystä poiketa parempaan suuntaan.”

Sinikka oli meille enemmän kuin kollega, hän oli roolimalli ja ystävä. Hän oli kuin majakka myrskyssä, ja häneen pystyi aina luottamaan. Hän opetti meille myös ihmisyyttä ja tasavertaisuutta potilaskohtaamisissa. Sinikka piti potilastyöstä, ja vielä eläkkeelle jäätyään hän työskenteli useita vuosia yksityisenä ammatinharjoittajana.

Vapaa-ajallaan Sinikka ja Ilkka matkustelivat, myös perheen ja ystävien kanssa. Lukeminen, luonnossa liikkuminen, marjastus ja sienestys olivat myös tärkeitä harrastuksia. Sinikka oli luonteeltaan lämmin ja muut huomioon ottava sekä hyvin sosiaalinen. Hän oli tarkka, järjestelmällinen ja realistinen, mutta kuitenkin optimistinen.

Häntä jäivät suuresti kaipaamaan puolison, lasten ja lastenlasten lisäksi suuri joukko ystäviä, sukulaisia ja työtovereita.