In memoriam

Tapani Salmi 21.8.1953–17.4.2022

Pirkko BranderErika HaaksiluotoMarkku PartinenLauri SalmiJussi Toppila
Lääkärilehti

Dosentti, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Tapani Salmi kuoli pääsiäissunnuntaina Helsingissä vaikean sairauden uuvuttamana, sairastettuaan mesotelioomaa lähes 3 vuotta. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1972 perinteisessä helsinkiläisessä koulussa Ressussa hän aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa, valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1978 ja kliinisen neurofysiologian erikoislääkäriksi 1986. Työuransa hän teki Hyksin kliinisen neurofysiologian yksikössä, 1997 alkaen osastonylilääkärinä. Eläkkeelle jäämisensä (2016) jälkeen hän jatkoi työntekoa vuonna 1989 perustamassaan KNF-laboratoriot Oy:ssä elämänsä loppuun asti.

Tapani oli unihäiriöiden tutkimisen pioneeri Hyksissä ja valtakunnallisesti 1980-luvulta lähtien kehittäen laitteita ja ohjelmistoja mm. unipatjaa (SCSB) aikana, jolloin KNF-lääkärin perustaitoihin kuului sähköjuotosten ja ohjelmoinnin osaaminen. Väitöskirja (1985) käsitteli yksisäie-elektromyografiaa (SF-EMG) kliinisissä mittauksissa. Sittemmin Tapani kerrytti ENMG-huippuosaamisen ja hän lienee maailmassa yksi eniten ENMG-tutkimuksia tehneitä lääkäreitä. Dosentin arvon hän sai 1989. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Suomen ensimmäinen unilääketieteen erityispätevyys. Tapanin tietoteknisiä taitoja hyödynnettiin laajalti tutkimustyötä tekevien ystävien piirissä.

Tapani oli erittäin laajalti arvostettu, helposti lähestyttävä, työstään innostunut ja kannustava, valmis tukemaan nuorempia kollegoja. Lääkärinä Tapanilla oli potilas kokonaisuutena aina keskiössä.

Lue myös

Perhokalastus itse rakennetuilla välineillä ja virtavesien suojelu oli elämän huomattava osa. Käsistään kätevänä hän piti huolta perheensä omakotitalosta Vantaalla. Asikkalaan rakennettiin kesäasunto. Useita patentteja kertyi lääketieteen alalta ja bambuvapojen valmistamisesta.

Italia ruokakulttuureineen oli merkittävä kiinnostuksen kohde, Roomaan hän pääsi viimeisen kerran puolisonsa Mimmin kanssa syksyllä 2021. He tutustuivat 50 vuotta sitten yhteisissä penkinpainajaisissa ja ehtivät olla naimisissa 46 vuotta. Tapanille perhe oli aina tärkein. Kolme aikuistunutta lasta Lauri, Aino ja Tuomas perheineen (yhteensä 3 lastenlasta) huolehtivat elämän jatkumisesta.

Kirjoittajat

Pirkko Brander

Erika Haaksiluoto

Markku Partinen

Lauri Salmi

Jussi Toppila

Kirjoittajat ovat Tapani Salmen pitkäaikaisia ystäviä ja työtovereita, sekä Tapanin poika.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030