Vuotava toiveiden tynnyri

”Tulisi huolehtia siitä, että lääkärit eivät suorita muita kuin työn ytimeen kuuluvia tehtäviä.” Tämän vaatimuksen Lääkäriliitto esitti jo 1960-luvulla (1).

Sote-uudistus on vuosien työn jälkeen loppukaarteessa ja hyvinvointialueet ovat järjestäytymässä. Tavoitteena ovat oikea-aikaiset, integroidut palvelut. Toiveikkuutta on ilmassa. Saammeko verorahoille vastinetta?

Uudenkin kynnyksellä terveydenhuolto pyörii arkisissa kuvioissaan. Tiukat talousnyörit ja koronapandemian vaimenevat mainingit mustentavat edelleen horisonttia. Hoitajalakko toi lisää vaikeuskertoimia.

Lääkärikunnan huolta ovat nostattaneet hyvinvointialueiden hallintosäännöt, joissa lääkärin vastuu ei aina näytä liittyvän päätös- ja ohjausvaltaan. Erityinen huoli kohdistuu psykiatrian erikoisalan sijoittumiseen sosiaalipalvelujen alle.

Keskeisten lakien uudistaminen on liikkeessä. Lakiehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta koskee palvelujen tuottamista sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa. Jokainen palveluntuottaja olisi jatkossa yhtäläisesti rekisteröintivelvollinen. Hallinnolliset velvoitteet eivät kaikilla näyttäisi yksinomaan vähenevän.

Lakiesitys sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä sekä valtakunnallisen lääkelistan edellyttämät lakimuutokset ovat olleet lausuntokierroksilla. Lääkärin mahdollisuus riittävän laaja-alaiseen potilastietojen käyttöön ei saisi jäädä sivuasiaksi. Työ tulee voida tehdä oikein, perusteltuja ja vakiintuneita toimintamalleja noudattaen. Apulaistietosuojavaltuutetun rajoittava kanta potilastietojen avaamiseen jälkikäteen paitsi estää työssäoppimista, myös murentaa osaltaan näitä periaatteita.

Kaikkialla EU:n tietosuojamääräyksiä ei ole sovellettu yhtä tiukasti kuin meillä. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, miten hoitosuhde, sen alku ja loppu määritellään. Miten lääkärin vastuu ymmärretään? Myös potilasturvallisuus ja lääkärin oikeusturva sivuutetaan keveästi, jos potilaan asettamat tietojen luovutuskiellot ovat piilossa.

Monikanavarahoituksen purkua myös ajetaan suunnitellusti eteenpäin. Yksityislääkärin työn merkitys näyttää häviävän optimistiseen visioon julkissektorin kattavuudesta. Sen sujuvuus vaatii kuitenkin vielä paljon työtä, resursseja ja työnjaon järkeistämisen. Erikoislääkärivajeiden korjaaminen on urakkana vasta alussa ja panostuksia perusterveydenhuoltoon vielä odotetaan. Yksityissektori on arvokas lisä terveydenhuollon taakan jakajana eikä sen tarjoamaa synergiaetua kannattaisi kuristaa.

Palveluseteleillä on paikkansa etenkin erikoislääkärikonsultaatioissa, mutta ne eivät ole Kela-korvattujen yksityiskäyntien kattava vastine. Kustannus on veronmaksajille merkittävästi korkeampi. Perusterveydenhuollon laaja-alaisia palveluita tarvitsevan potilaan hoito saattaa pirstoutua eikä toivottua hyötyä saavuteta. Kela-korvausten alasajo myös kampittaa pienyrittäjiä ja vahvistaa yksityispalveluiden keskittymistä edelleen.

Lääkärin työn fokuksessa on potilaan hyvä hoito. Sille ei tulisi rakentaa esteitä eikä sitä liioin tulisi alistaa palvelemaan lääkärin etiikan vastaista markkinointia ja medikalisaatiota. Lääkäriä ei tulisi kuormittaa tehtävillä, jotka toinen ammattilainen voi hoitaa parhaiten.

Ponnistelut kohti tiedolla johdettua kustannusvaikuttavaa terveydenhuoltoa tuottavat tulosta vain, jos lääkäri on hyvin koulutettu, harjaantunut, kykenee kohdentamaan tutkimukset oikein ja tekemään oikeat hoitoratkaisut. Hän tarvitsee luvan katsoa usein peruutuspeiliin ja oppia myös virheistään. Yhtään erehtymätöntä yksilöä kun ei vielä ole ilmaantunut valkotakin sisään.