Sateenkaarilääkärit tietävät, että moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva kollega valitsee kaapissa pysymisen alan konservatiivisuuden takia.

Aktiivinen ihmisoikeustyö oli lääkäri Sakris Kupilalle tapa "pysyä hengissä" opiskeluaikojen ilmapiirissä.

– Lääkis oli sielua rikkovaa, hirveää aikaa. Syrjinnän määrä, jonka kohtasin opiskelijoilta, potilailta ja osalta opettajista ja senioreista, oli päivittäistä ja läpileikkaavaa, Kupila sanoo.

Kun Kupila opiskeli toista vuottaan, hänen elämäänsä käsittelevä Mun sukupuoli -dokumenttisarjan osa tuli ulos Ylellä. Kupilan opettaja jakoi jakson koko kurssille.

– Jo tätä ennen oli alkanut jatkuva kommentointi siitä, kuinka kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat sekaisin ja luonnottomia. Minua syrjittiin myös siksi, että puolisoni on vammainen. Sain kuulla olevani joko marttyyri tai hyväksikäyttäjä. Huolimatta siitä, että puolisoni on ansioitunut vammaisaktivisti ja naisasianainen.

Kupilan usko lääkäreihin oli jo ennen opintoja hatara omien potilaskokemusten perusteella. Opinnoissaan hän kertoo menettäneensä uskonsa lopullisesti.

– Minua ei ole syrjitty missään muualla niin paljon, ja siksi mietinkin, onko ympäristö lääkiksessä jotenkin erityisen otollinen. Käsitykseni mukaan alalle hakeutuu suhteellisesti enemmän arvokonservatiiveja. Minulla ei ole mitään uskonnollista vakaumusta vastaan, paitsi jos se tarkoittaa eri tavalla elävien syrjimistä.

Kupila uskoo, että tänä päivänä tilanne Helsingin lääketieteellisessä on parempi. Siellä toimii syrjintäyhdyshenkilöitä ja sateenkaarikerho.

Tappouhkauksia jo lukioikäisenä

Pienellä paikkakunnalla kasvanut Kupila tuli ulos kaapista lukioikäisenä tavattuaan nykyisen vaimonsa. Omana itsenä eläminen aiheutti jopa tappouhkauksia, mutta kasvatti ihmisoikeusaktivistiksi.

Kupila liittyi Setan nuorisotoimikuntaan 2015 ja aloitti samana syksynä lääketieteen opinnot. Vuonna 2016 Amnesty valitsi Kupilan globaaliksi casekseen ihmisoikeustoimijoita käsittelevässä Brave-kampanjassaan, jossa pidettiin esillä myös Suomen translaki-käsittelyä.

Amnesty-tehtäviä seurasivat Setan varapuheenjohtajuus ja puheenjohtajuus sekä työt ihmisoikeusvaltuuskunnassa ja tasa-arvoasian neuvottelukunnassa. Tällä hetkellä Kupila toimii ainoastaan Husin tutkimuseettisessä toimikunnassa.

– On tiivistä opiskella ja tehdä töitä sekä hoitaa luottamustoimia ja tutkimusta samaan aikaan, väitöskirjaansa työstävä Kupila sanoo.

Hän halusi alun perin opiskella lääketiedettä nimenomaan tieteen takia ja ajatteli päätyvänsä tutkijaksi.

– Mutta jo ensimmäisestä psykiatrian paikastani tykkäsin niin paljon, että aloin miettiä, onko tämä sitä kutsumusta. Minusta mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin psykiatria, toista vuottaan erikoistuva Kupila miettii.

”Syrjiviä ja vanhakantaisia oppeja”

Kupila pitää monia lääketieteellisessä kuulemiaan oppeja syrjivinä ja vanhakantaisina. Eräällä luennolla näytettiin kuvia siitä, millainen ulkomuoto ei ole sovelias lääkärille.

– Joukossa oli kuva, jonka minun on vaikea ajatella esittävän mitään muuta kuin transfeminiinistä ihmistä. Se tuntui pahalta.

– Yhdeltä luennolta lähdin kesken pois. Siellä sanottiin, että vammaiset ihmiset eivät voi koskaan kasvaa aikuisiksi, koska he eivät voi pitää huolta itsestään.

Joistakin aiheista Kupila kirjelmöi ylemmille tahoille, tuloksetta.

– Kokemukseni mukaan on niin, että jos haastat ja kyseenalaistat, sinä olet ongelma etkä sovi lääkäriksi.

– Kun palasin välivuodelta takaisin lääkikseen, sanoin opintoneuvojalle, että tavoitteeni on valmistua. Hän kysyi, että miltä alalta. Koin, että en ole millään tavalla tervetullut takaisin.

Kupila ei ihmettele, että monet lääkärit ja lääketiedettä opiskelevat sateenkaari-ihmiset pysyttelevät kaapissa.

– Olen ollut lääkärinä useassa työpaikassa, joista noin puolessa esihenkilö on kohdellut sateenkaari-ihmisiä syrjivästi. Ei sellaisessa ilmapiirissä halua kertoa, että puhut muuten minusta.

Kaapissa olo lisää stressiä

Myös psykiatri Teemu Kärnä uskoo, että lääkärien keskuudessa moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva kokee pääsevänsä vähemmällä, jos jättää tuomatta koko persoonallisuutensa esiin työyhteisössä.

– Näin toimittaessa ei olla täysipainoisesti osana työyhteisöä. Tutkimustieto kertoo, että vähemmistöön kuulumisesta vaikeneminen aiheuttaa ylimääräistä stressiä työssä. Ja keskinäinen erilaisuus lisää työyhteisön kollektiivista tietopääomaa, Kärnä muistuttaa.

Kärnän oma homous tuli esiin opintojen alussa, kun opiskelukaveri bongasi hänet ohikulkumatkallaan homobaarin jonosta. Seuraavana päivänä koulussa supistiin ja tuijotettiin.

– Olihan se aluksi ankeaa, mutta jälkikäteen ajateltuna huojentavaa. Olla avoimesti se, kuka on, istuu persoonaani parhaiten.

Kärnä ei ole kohdannut syrjintää homoudestaan työyhteisöissään.

– Toki joskus ammatillisen arvioni painoarvoa on yritetty vähentää sillä, että hän ajattelee noin, koska hänhän on ”vähän sellainen”.

Kärnä toivoisi, että Suomessakin puhuttaisiin enemmän vähemmistöstressistä, josta voi koitua pitkäaikaista psyykkistä kuormitusta. Vähemmistöstressi on liitetty tutkimuksissa myös heikompaan fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä lyhentyneeseen elinajanodotteeseen.

– Jos haluamme edistää hyvinvointia ja terveyttä kokonaisvaltaisesti, meidän tulee tehdä kunnianhimoista työtä vähemmistöstressin lievittämiseksi.

Yhteiskunta on moniarvoistunut

Kärnä on työskennellyt sukupuolenkorjausta toivovien ihmisten parissa viitisentoista vuotta. Kärnän mielestä korjauksiin suhtautumisessa on tapahtunut valtaisa yhteiskunnallinen muutos.

– 15 vuotta sitten sukupuolenkorjaukseen liittyi suuri määrä väärinymmärryksiä ja ennakkoluuloja, mutta nyt yhteiskunta on moniarvoistunut, myös lainsäädännöllisesti. En silti halua maalata mitään ideaalikuvaa, koska onhan meillä vielä monenlaisia haasteita.

Kärnä on työskennellyt suurimman osan urastaan aiemman translain voimassaoloaikana, joka edellytti sukupuoltaan korjaavalta hedelmättömyyttä.

– Se oli ihmisoikeusloukkaus. Meillä on tieteellistä tutkimusta siitä, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei vähennä valmiuksia vanhemmuuteen.

Kärnän asiakkaiden aiemmat kokemukset terveydenhuollosta ovat myös pikkuhiljaa parantuneet.

– Kun urani alussa luin asiakkaistani aiemmin kirjoitettuja potilaskertomuksia, välillä punastuin myötähäpeästä. Koko kirjauksen henki oli niin ennakkoluuloinen ja asiaton. Näitä ei enää tule vastaan.

Kärnä kuitenkin muistuttaa, että Euroopan komission ihmisoikeusbarometrissa (2019) 22 prosenttia sukupuolivähemmistöihin kuuluvista raportoi kokeneensa syrjintää terveydenhuollossa. Suomen luku oli 24.

”Lääkäriliiton pitää näkyä Pridessa”

Kärnä vei Husin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan Pride-kulkueeseen 2015, ”huomattavan väännön” jälkeen. Tuolloin hän ymmärsi, kuinka merkityksellistä poliklinikan näkyminen kulkueessa oli.

–  Priden jälkeen tapasin asiakkaita, jotka kertoivat uskaltaneensa tulla hakemaan apua, koska olivat nähneet minut kulkueessa. Tämän kokemuksen kautta itselleni on päivänselvää, että Lääkäriliiton pitää näkyä Pridessa ja tehdä selkeitä tekoja, joilla osoitamme yhdenvertaisuuteen sitoutumista.

– Olemme ainoa ammattikunta, joka on vastuussa siitä, että lääketiede on aiemmin patologisoinut näitä vähemmistöryhmiä. Olemme heille sen velkaa. Ilokseni monet kollegat hahmottavat tämän hyvin samalla tavalla.

Kärnästä on sääli, että yhdenvertaisuusasiat etenevät Suomessa hitaasti.

– Kukaan ei keskustele Englannissa siitä, miksi British Medical Association marssii Pridessa tai Ruotsissa, että miksi Svenska Läkaresällskapet on mukana. Mikä se vaikeus on meillä?

Kärnä on toiminut Mehiläisen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioiden johtavana asiantuntijana vuoden verran.

– Kun henkilöstöltä kysellään, millä tavalla he haluaisivat yhdenvertaisuusteemoja lähestyttävän, vastaus on yleensä, että koulutuksen kautta. Ei minulla kuitenkaan ole mitään erityisiä ohjeita siihen, miten joku tietty vähemmistöryhmä pitää kohdata.

– Tärkein viesti on, että kaikki ihmiset pitää kohdata arvostavasti.

 https://www.laakarilehti.fi/kliininen-tyo/laakari-kohtaa-rasismia-arjessa/