LT Sonja Sulkava innostui narratiivisesta lääketieteestä, koska sai sen opeista apua potilaan kohtaamiseen. Sulkava on jakanut oppimaansa muillekin sote-alan ammattilaisille Taideyliopiston kursseilla.

Sanotaan, että kuuntelu ja kuulluksi tuleminen ovat iso osa paranemisprosessia. Kuitenkin monen potilaan kokemus on, että lääkäri ei kuuntele eikä varsinkaan kuule. On ehkä kiire, potilasta ehkä jännittää, lääkäri ei ehkä osaa kysyä oikeita kysymyksiä.

Ehkä lääkäriäkin jännittää.

Tämän havainnon on tehnyt perinnöllisyyslääketieteeseen erikoistuva LT Sonja Sulkava , joka alkoi opetella kuuntelemisen taitoa uusin tavoin, narratiivisen eli kerronnallisen lääketieteen inspiroimana.

– Sen myötä ymmärsin, että keskittyminen tarinoihin kaunokirjallisuuden kautta on yksi keino harjoitella potilaan tarinan kuuntelemista. Ei ole helppoa kuulla, mitä toinen sanoo, ymmärtää ja tulkita hänen tarinaansa.

Kun potilas saa kuulluksi tulemisen kokemuksen, kohtaaminen syventyy. Mutta miksi kuuleminen on niin vaikeaa?

– Itse huomasin, että esteenä olin minä itse. Tarkkaavaisuuteni meni siihen, että miten minä olen, mitä sanon, olenko oikeanlainen lääkäri. Tätä pohdittuani ymmärsin, että voin olla oma itseni, eikä minun niin kauheasti tarvitse esittää lääkäriä, mikä helpotti oloani kovasti, Lääkärilehden kulttuuri- ja kirjallisuuspalstoja toimittava kertoo.

Lääkärikin saa näyttää tunteensa

Sulkava on samalla oivaltanut, että lääkäri voi olla ihminen vastaanotollakin. Lääkärin ei tarvitse olla pelkkä neutraali hahmo, joka ei näytä tunteitaan eikä tyyliään.

Objektiivisuus on joka tapauksessa harha. Ilman muuta lääkärin kokemukset ja tunteet vaikuttavat siihen, miten hän potilaan kertoman ymmärtää.

– Ei vastaanotto ole tietenkään areena lääkärin itsensä esiintuomiselle, mutta oma itsensä voi olla, koska kohtaamisesta tulee silloin aito. Liikaa pelätään sitä, että ei vain oltaisi epäammattimaisia.

– Moni voi sanoa, että silloinhan sitä uupuu, kun ei ole lääkäriroolin suojakuorta, mutta itselleni se on päinvastoin. On parempi, että annan itseni reilusti kokea esimerkiksi liikuttumista tai ärsyyntymistä kuin että kieltäisin tunteeni.

Apua aloittelevien ahdistukseen

Narratiivinen lääketiede on liike, joka on lähtenyt vuosituhannen vaihteesta New Yorkin Columbian yliopistosta. Liike tunnetaan parhaiten Yhdysvalloissa, mutta se on levinnyt muuallekin maailmaan.

– Narratiivinen lääketiede ammentaa lääketieteen humanismin ajatuksista, joiden pariin olen ajautunut toistuvasti opiskeluajoista saakka. Minua innostaa erityisesti se, että siinä myös kerrotaan, kuinka taitoja voi käytännössä harjoitella ja annetaan esimerkkejä niiden soveltamisesta potilastyöhön, kahdelle Columbian yliopiston kurssille osallistunut Sulkava sanoo.

Suomessa liikettä ei juurikaan tunneta, mutta Sulkava toivoo, että se tulisi osaksi myös kotimaisia alan opintoja.

– Se laajentaisi kapeaa näkökulmaa terveydenhuoltoon ja voisi tuoda helpotusta ahdistukseen, joka varsinkin aloittavilla lääkäreillä on omasta riittävyydestä. Lääkärinä onnistumiseenkin on monta näkökulmaa, joista yksi on onnistuminen kuuntelijana.

Työyhteisöissäkin opeista on tutkitusti apua.

– Eräässä tutkimuksessa kiireisessä terveydenhuollon työyhteisössä luettiin kerran kuussa kaunokirjallisuutta puolen tunnin ajan, keskusteltiin ja tehtiin lyhyttä kirjoitusharjoitusta. Tämä paransi ryhmähenkeä ja yhteisöllisyyttä. Uskon, että jos kiinnostuu taiteen kautta työkavereistaan ihmisinä, työkin sujuu paremmin ja uupuminen vähenee.

Lauluja psykiatrisista sairauksista

Sonja Sulkavasta piti tulla psykiatri, mutta polku vei toisaalle Tiina Paunion ryhmässä tehdyn psykiatrisen genetiikan tutkimuksen kautta.

– Tajusin, että perinnöllisyyslääketiede yhdistää tieteen ja potilastyön. Tiede viedään suoraan käytäntöön ja panostetaan potilaan kohtaamiseen ja neuvontaan.

Sulkava on yrittänyt eläytyä esimerkiksi dementiapotilaan mielenmaisemaan myös kaunokirjallisuuden kautta. Hän toteutti eläytymisharjoituksia myös tekemällä lauluja psykiatrisista sairauksista, kaikkiaan kymmenen. Osa niistä on kuunneltavissa Soundcoudissa.

– On helpompi eläytyä vaikka ahdistuneisuushäiriöön, koska kukapa ei joskus olisi jonkinlaista ahdistusta kokenut, mutta esimerkiksi alkoholimi tai skitsofrenia vaatii jo toisen maailman kuvittelemista, säveltämistä harrastava kertoo.

Sulkava on oppinut myös käyttämään kirjoittamista työkaluna.

– Märehtiminen on yleensä huono asia, mutta jos se tapahtuu paperilla, se onkin hyvä asia. Vaikka viiden minuutin kirjoitusharjoitus hankalan tilanteen jälkeen voi auttaa jäsentämään ajatuksia.

Potilasta voi tulkita kuin kirjaa

Sulkava toimii opettajana professori Jussi Valtosen vetämässä Taideyliopiston Narratiivisen kompetenssin vahvistaminen -hankkeessa, jossa sote-alan ammattilaisia koulutetaan narratiivisen lääketieteen keinoin.

Toistaiseksi kaksi kertaa toteutetulla kurssilla Sulkavan ryhmässä lähiluettiin Anton Tsehovin novelleja ja tehtiin kirjoitusharjoituksia.

– Luimme toisillemme hyvin henkilökohtaisiakin kirjoituksia, ja samalla opettelimme kuuntelemaan. Keskusteluissa päästiin syvälle, ja palaute oli innostunutta. Osallistujat kokivat, että saivat uutta näkökulmaa kliiniseenkin työhön.

Novellien lähiluvussa koetetaan nähdä mahdollisimman tarkasti, mitä ja miten sanotaan, ja myös, mitä tunteita teksti herättää ja miksi.

– Saman voi yrittää tehdä vastaanotolla eli kuulla potilaan tarinan kuin se olisi novelli. Totta kai tulkinta on aina subjektiivinen. Vaikka luetaan sama novelli, on hämmästyttävää, kuinka erilaisia tulkintoja se tuottaa, Sulkava mainitsee.

Lisätietoja Taideyliopiston Narratiivisen kompetenssin vahvistamisen hankkeesta löytyy täältä .

---------

Juttua on muokattu 5.8. kello 17.01: Lisätty loppuun linkki Narratiivisen kompetenssin vahvistamisen hankkeeseen.