Välttämättä ei enää tarvita eristyspäätöstä Koronatartunnan saanut voi nyt hakea tartuntatautipäivärahaa kenen tahansa lääkärin kirjoittaman A-todistuksen perusteella. Anne Seppänen Kliininen työ 16.2.2022 Kommentteja
Tehohoitopotilaiden ambulanssilennoissa on glamour kaukana Ville Sinisalo pakkaa hengityskoneessa olevat koronapotilaat eristysyksikköön lennon ajaksi. Maria Nummela Kliininen työ 16.2.2022 Kommentteja
Kansainvälinen silmäpatologipalkinto Tero Kivelälle International Council of Ophthalmology myöntää palkinnon neljän vuoden välein. Ulla Toikkanen Kliininen työ 15.2.2022 Kommentteja
Hoitojono kiireettömään erikoissairaanhoitoon kasvoi viime vuonna Yli 10 000 potilasta oli odottanut hoitoonpääsyä yli puoli vuotta. Tiiamari Pennanen Kliininen työ 15.2.2022 Kommentteja
Korona–asioiden selvittäminen vie olympialääkärin työstä leijonanosan – " Ollaan aika kaukana varsinaisesta lääkärin työstä" Uusintatartunnan mahdollisuus aiheuttaa kiistaa olympiajärjestäjien ja joukkueiden lääkärien välille, kertoo ylilääkäri Maarit Valtonen Zhangjiakoun kisakylästä. Tiiamari Pennanen Kliininen työ 14.2.2022 Kommentteja
Ema arvioi Jak-estäjien turvallisuutta Xeljanzilla hoidetuilla potilailla oli muun muassa lisääntynyt riski sairastua syöpään verrattuna TNF-alfan estäjillä hoidettuihin. Ulla Toikkanen Kliininen työ 14.2.2022 Kommentteja
EMA selvittää uudestaan koronarokotteita ja häiriöitä kuukautisissa Myös Fimea on havainnut haittavaikutusilmoituksista signaalin koronarokotteiden ehkä aiheuttamista häiriöistä kuukautisissa. Anne Seppänen Kliininen työ 14.2.2022 Kommentteja
Ilmahygienia suojaa koronatartunnoilta Ilmavälitteisen tartunnan riskiä voidaan vähentää tieteen ja teknologian tuomien ratkaisujen avulla. Anne Seppänen Kliininen työ 14.2.2022 Kommentteja
THL uudisti neuvoloiden ja koulujen ohjeet Tarjolla työmenetelmiä muun muassa mielenterveyden tukemiseen ja väkivallan ehkäisyyn. Ulla Toikkanen Kliininen työ 11.2.2022 Kommentteja
Korona heikensi lasten ehkäiseviä palveluita Terveystarkastukset vähenivät ja toteutuminen vaihteli maakunnittain. Ulla Toikkanen Kliininen työ 10.2.2022 Kommentteja
Odottajat saavat halutessaan koronarokotuksen Naistenklinikalla Koronapositiivisia synnyttäjiä on nyt paljon, mutta rokotettuina he ovat yleensä lieväoireisia. Anne Seppänen Kliininen työ 9.2.2022 Kommentteja
Antibioottipumppu mahdollistaa hoidon kotona Tavallisimmin hoidetaan infektioita, kuten ruusua, keuhkokuumetta tai tekonivelleikkauksen jälkeistä infektiota. Anne Seppänen Kliininen työ 8.2.2022 Kommentteja
Suosituksia uusiutuneeseen multippeliin myeloomaan Palveluvalikoimaneuvosto Palko hyväksyi kaksi uusiutuneen multippelin myelooman hoitosuositusta. Ulla Toikkanen Kliininen työ 8.2.2022 Kommentteja
Pitkittyneistä oireista kärsivien määrä vähenee Koronataudin pitkäaikaisoireiden poliklinikalla on hoidettu 170 potilasta. Hertta Vierula Kliininen työ 8.2.2022 Kommentteja
Husissa ei ole siirretty rokottamattomuuden takia muihin töihin yhtään lääkäriä Korvaavia tehtäviä etsitään Husissa noin 120 rokottamattomalle tai yhden rokotteen ottaneelle työntekijälle. Hertta Vierula Kliininen työ 7.2.2022 Kommentteja
Korona kuormittaa tehohoitoa monin verroin influenssaa enemmän Viime viikkoina myös muista syistä hoidetuilta tehohoitopotilailta on löydetty koronatartuntoja aiempaa enemmän. Anne Seppänen Kliininen työ 7.2.2022 Kommentteja
Mikä Mäntsälässä mättää? Mäntsälän ja Nokian terveyskeskuksissa pohditaan, miksi ne saivat vain yhden tähden erikoistuvilta lääkäreiltä. Ulla Toikkanen Kliininen työ 7.2.2022 Kommentteja
STM: Immunoglobuliinien velvoitevarastot saavat alittaa normaalin rajan Taustalla on veriplasman heikentynyt saatavuus. Anne Seppänen Kliininen työ 4.2.2022 Kommentteja
Hus käyttää 20 miljoonaa palkkaohjelmaan Palkkaohjelman yhtenä tavoitteena on turvata työvoiman saanti. Ulla Toikkanen Kliininen työ 4.2.2022 Kommentteja
Aina ylitöissä? Jatkuvat ylityöt ovat yleinen ongelma. Hertta Vierula Kliininen työ 4.2.2022 Kommentteja
Voiko hyvinvointialueen johtaja voittaa tehtävässään? Terveydenhuolto Voiko hyvinvointialueen johtaja voittaa tehtävässään? Johtaminen on kahden kauppa, ja siksi Keski-Suomen johto teki oikein erotessaan, sanoo väitöskirjatutkija Jari Salomaa. Avoin artikkeli
Fimean johtaja apteekkiuuudistuksesta: "Fimealta ei ole kysytty, onko se järkevää" Terveydenhuolto Fimean johtaja apteekkiuuudistuksesta: "Fimealta ei ole kysytty, onko se järkevää" Eija Pelkosen mukaan epärationaalinen itsehoitolääkkeiden käyttö ja myynnin lisääminen eivät palvele potilasta. Avoin artikkeli
Pelastetaan lääkäritutkijat Kommentti Pelastetaan lääkäritutkijat Miksi tutkimus kiinnostaa lääkäreitä aiempaa vähemmän, kysyy Eija Kalso.
Potilasvahinkoja eniten nenän sivuonteloiden tähystyskirurgiassa Terveydenhuolto Potilasvahinkoja eniten nenän sivuonteloiden tähystyskirurgiassa Korva-, nenä- ja kurkkutautien vahingoista paljastui myös tilanteita, joita ei koskaan pitäisi tapahtua. Avoin artikkeli
Kardiologian toimenpiteiden keskittämiselle Lapissa ei ole perusteita Keskustelua Kardiologian toimenpiteiden keskittämiselle Lapissa ei ole perusteita Auditoinnin fokus oli väärä, koska pienessä sairaalassa kardiologiaa ei voi erottaa muista sisätautialoista, kirjoittaa Paavo Uusimaa.
Papilloomavirusten tyypit vaikuttavat syöpäriskiin eri tavoin Tiede Papilloomavirusten tyypit vaikuttavat syöpäriskiin eri tavoin Korkeimman riskin virustyyppien kohdalla vakavia kohdunkaulan solumuutoksia ilmeni 20–40 prosentilla.