Uusi suositus: Älypumppu kaikille
– Olemme kehitysmaa länsimaiden joukossa, sanoo teknologiatyöryhmää vetänyt Anna-Kaisa Tuomaala.
Suomi on jäänyt jälkeen insuliininpuutosdiabeteksen hoidossa. Juuri päivitetty Käypä hoito -suositus painottaa, että hoito pitää nykyaikaistaa.
Hoidossa ei hyödynnetä riittävästi nykytekniikkaa, kuten älypumppuja ja sensorointia. Suurin osa potilaista ei saavuta hoitotasapainolle asetettuja tavoitteita.
– Olemme kehitysmaa länsimaiden joukossa älypumppujen käytössä aikuisilla, sanoo Helsingin yliopiston kliininen opettaja, Husin lastenendokrinologi Anna-Kaisa Tuomaala.
Hän veti suositusta laatinutta teknologiatyöryhmää. Päivitys julkaistiin 12. marraskuuta.
Mikä muuttui edellisestä suosituksesta, Anna-Kaisa Tuomaala?
– Älypumput saivat näytön asteen A. Maailman ensimmäisten maiden joukossa suosittelemme niitä nyt kaikille, jotka eivät pääse hyvään hoitotasapainoon muilla hoitomuodoilla.
On paljon tutkimustuloksia siitä, että vaihto mistä tahansa hoitomuodosta älypumppuun parantaa hoitotasapainoa riippumatta siitä, mikä se on ollut.
Otimme myös kannan, että älypumppuhoito on todennäköisesti kustannusvaikuttavaa, eli näytön aste on B. Maailmalla tästä on paljon näyttöä, mutta Suomessa ei ole määritelty, paljonko hoito saa maksaa laatupainotettua elinvuotta kohden. Meillä on tehty vain yksi tutkimus aiheesta aikuisilla, ja sen perusteella älypumppuhoito on kustannusvaikuttavaa.
Suomessa tyypin 1 diabetesta sairastavista vain 27 prosenttia on hoitotavoitteessa, eli useimmilla on huono hoitotasapaino.
Kuinka suuri osuus tyypin 1 diabetesta sairastavista käyttää älypumppua Suomessa?
– Emme tarkkaan tiedä. Insuliinipumppua käyttää arviolta 20–25 prosenttia aikuisista. Edellinen suomalainen tutkimus aiheesta päättyi vuoteen 2021, jolloin osuus oli alle 20 prosenttia. Näistä pumpuista älypumppuja eivät ole läheskään kaikki.
Lapsista noin 70 prosenttia käyttää älypumppua.
Miksi lapsistakaan kaikki eivät käytä?
– Osa lapsista odottaa letkutonta älypumppua, joka tuli vastikään markkinoille. Nyt yritämme vaihtaa sitä kaikille halukkaille.
Toinen syy on se, ettei meillä ole lupaa aloittaa diagnoosivaiheessa älypumppua yli 7-vuotiaille. Tähän on tulossa muutos, kun ensi vuonna alkaa tutkimus, jossa randomoidaan vasta diagnosoidut potilaat älypumppu- tai monipistoshoitoryhmään, ja katsotaan, miten käy.
Haluaisin uskoa, että lapsista kaikki halukkaat saavat älypumpun.
Miksi hoidossa ei käytetä riittävästi uusinta tekniikkaa, vaikka näyttöä on?
– Se on rahakysymys. Hyvinvointialueiden budjetit paukkuvat, ja älypumppu maksaa vuoden aikana enemmän kuin monipistoshoito. Nykyinen rahoitusmallimme on osaoptimointia suosiva, kun se ei ota huomioon pidemmän ajan asioita.
Diabeteksen komplikaatiot maksavat vielä enemmän. Tyypin 1 diabetespotilas jää niiden vuoksi eläkkeelle Suomessa keskimäärin 54-vuotiaana, ja siihen menee valtava summa rahaa.
Meidän pitää muuttaa ajattelutapaamme. Hyvinvointialueiden rahoituksessa pitäisi huomioida paremmin pitkäaikainen kulujen suitsiminen ja ennaltaehkäisy.
Johtuuko 54 vuoden eläkeikä siitä, ettei vanhemmilla potilailla ole ollut niin hyviä hoitomuotoja?
– Älypumput ovat yleistyneet vasta vuodesta 2020. Jos vaikka ikäiseni 45-vuotias ihminen on sairastunut vuonna 1990, hän on elänyt 30 vuotta huonolla hoidolla. Hoidon vaatimukset olivat ennen erilaiset. Pitkäaikaissokeri HbA1c, johon pyrittiin, sai olla paljon korkeampi. Muuhun ei ollut mahdollisuutta, kun ei ollut edes glukoosisensoreita.
Päivitetty Käypä hoito -suositus ottaa kantaa myös siihen, että jatkuva glukoosisensorointi tulisi saada kaikille sormenpäämittausten tilalle. Pediatrille tämä on itsestäänselvyys.
Pysyvätkö nykyiset älypumppujen käyttäjät pidempään työkykyisinä?
– Jo nyt näemme muutoksen teineissämme. Niiden osuus, joiden HbA1c on yli 70, oli vielä viitisen vuotta sitten 25 prosenttia. Nyt luku on 5,8 prosenttia. Aiemmin jo nuorilla nähtiin yllättävän paljon mikroalbuminuriaa ja lievää retinopatiaa. Nyt ne ovat vähentyneet.
Monissa maissa käytetään enemmän älypumppuja kuin Suomessa, ja se näkyy hoitotasapainossa. Britannia, jolla meni aiemmin huonosti, alkaa mennä Suomen ohi, kun he aloittavat älypumpun kaikille. Myös Ruotsissa hoitotasapaino on parempi.
Mitä muuta haluat nostaa esiin uudesta suosituksesta?
– Hoidon ohjauksen tärkeyttä korostetaan. Pelkkä laite ei auta, vaan käyttäjät pitää kouluttaa hyvin. Tarvitaan erikoistuneita diabeteshoitajia, ja totta kai lääkäreitä, jotka osaavat käyttää laitteita ja opastaa potilaita.
Hoitajakysymykset huolestuttavat. Diabeteshoitajien pätevöitymistä on hankaloitettu, ja säästösyistä heitä on hyvinvointialueilla vähennetty.
Onko lääkäreiden tietämys diabeteksen nykyhoidosta ajan tasalla?
– Valitettavasti meillä on edelleen työikäisiä tyypin 1 diabeetikoita, joita seurataan työterveyshuollossa, missä ei ole diabetekseen pätevöitynyttä lääkäriä, joka tietäisi uusista hoitomuodoista. Perusterveydenhuoltoon tarvittaisiin diabeteskeskukset hoitamaan näitä potilaita.
Anna-Kaisa Tuomaala sairastui itse tyypin 1 diabetekseen 10-vuotiaana.
Lisääkö lääkärin uskottavuutta se, että hänellä on sama tauti kuin potilaalla?
– Se on kaksiteräinen miekka. Olen nähnyt ammatillisesti paljon vaivaa asioiden selvittämiseen, tutkimiseen ja kouluttautumiseen. En oleta, että oma sairaus tekisi minusta asiantuntijaa, mutta kyllä se syvyyttä työhön tuo.
Monesti vastaanotolla rupeaa hymyilyttämään, kun tietää juuri, mistä ihmiset puhuvat. Potilaille on helpotus huomata, että kyllä minä tiedän, mitä se on, enkä vähättele heidän kokemuksiaan.
Olen saanut työstäni paljon omaankin hoitoon. Tieto kannustaa hoitamaan itseäkin hyvin.
