Päätöksenteossa tarvitaan asiantuntijoita - vielä ehtii kunnallisvaaliehdokkaaksi

Syksyn kunnallisvaaleista tulee jälleen terveysvaalit. Kuntien asukkaat ilmoittavat lähes kaikissa kuntapalveluja koskevissa kyselyissä tärkeimmäksi peruspalveluksi terveyspalvelut ja niissä ennen kaikkea pääsyn terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Nykyisessä organisaatiomylläkässä monen kansalaisen terveydenhuollon palveluissakin on tapahtunut tai tapahtumassa suuria muutoksia. Kuntia yhdistyy kovaa tahtia, ja monenlaisia terveyspiirejä ja yhteistoiminta-alueita muodostetaan. Uusi terveydenhuoltolaki on tulossa ja tuo mukanaan muutoksia terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen. Erityisesti tässä tilanteessa kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan terveydenhuollon asiantuntijoita. Lääkäreinä ja virkamiehinä olemme saaneet kokea, ettei meitä kuulla. Kovin monta uutta organisaatiota on perustettu niin, ettei valmistelevissa työryhmissä ole ollut lääkäreitä. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä organisaatioissa sosiaalipuolen edustus valmisteluvaiheessa on yleensä hoidettu hyvin. Lääkäreitä ei ole työryhmiin haluttu.

Helena Nukari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 32/2008 Kommentteja

Yksityislääkäri, tarkista sopimuksesi

Yksityisessä terveydenhuollossa toimivien lääkärien määrä on kasvanut Suomessa. Päätoimisia vastaanottoa pitäviä yksityislääkäreitä on noin 1 800 ja sivutoimisia 5 000, kun mukaan lasketaan myös eläkkeelle siirtyneet ja edelleen yksityisvastaanottotoimintaa jatkavat lääkärit. Lisäksi työterveyshuollossa toimii noin 950 lääkäriä. Yksityinen työterveyshuolto on lisääntynyt eniten. 8 % lääkärikunnasta eli noin 1 500 lääkäriä ilmoitti viimeisessä Lääkäriliiton kyselyssä toimineensa ns. vuokralääkärinä eli toiminut yksityisen työvoimaa vuokraavan yrityksen kautta lääkärin työssään. Heistä 41 % teki työtä vuokralääkärinä joka viikko ja loput harvemmin. Iso osa tekee vajaata työviikkoa esim. tutkimustyön, äitiys- ja vanhempainvapaiden ohessa.

Marjut Laurikka-Routti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24/2008 Kommentteja

Erikoislääkäri, lisäkoulutettu vai erityispätevä?
Ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen nimikkeiden käyttö

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Suomen Lääkäriliitto saavat usein kyselyjä erikoislääkäreiden pätevyydestä ja nimikkeiden käytöstä. Nimikkeiden tarkka ja oikea käyttö kertoo potilaalle, minkä koulutuksen perusteella häntä hoidetaan ja viranomaiselle tai muulle yhteistyötaholle, mihin asiantuntemukseen lausunto tai lähete perustuu. Asianmukainen nimikkeiden käyttö lisää siten avoimuutta ja luottamusta sekä selkeyttää yhteistyötä ja asioiden käsittelyä.

Pirjo Pennanen, Ulla Anttila, Hannu Halila, Pia Setälä

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 23/2008 Kommentteja

Suomessa luottamuslääkäreitä, Tanskassa neuvonantajia

Kaikkiin pohjoismaisiin lääkäriliitoihin on perustettu kollegiaaliset tukiverkostot, joiden tehtävänä on auttaa lääkäreitä työssä jaksamiseen ja muissa omaan hyvinvointiin liittyvissä ongelmissa. Suomessa luottamuslääkärien toimialue on kaikkein laajin. Muissa Pohjoismaissa toiminta keskittyy neuvontaan ja keskusteluun, mutta meidän luottamuslääkärimme voivat myös hoitaa lääkäripotilaan itse.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 21/2008 Kommentteja

Sairauskäsite sairauslomakeskustelussa

Viime aikoina on keskusteltu sairauslomista elämänkriisien jälkeen. Ongelmaan liittyy keskeisesti kaksi käsitettä: sairaus ja työkyky. Tuntuma on, että "työkyvystä" (ja sen suhteista toimintakykyyn, sairauksiin tms.) käydään pohdittua ja monipuolista keskustelua, mutta "sairaudesta" keskustelu on usein huterammalla pohjalla. Ehkä olemme lääkäreinä niin lähellä "sairauden" käsitettä, ettei sitä yleensä tarvitse pohtia, kun taas "työkyky" on vähemmän itsestään selvä.

Samuli Saarni

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 20/2008 Kommentteja

Peruspalveluministeri Paula Risikko: Aktivoitukaa Paras-hankkeessa

- Kutsun Lääkäriliiton ja lääkärijäsenet sekä muut ammattijärjestöt mukaan Paras -hankkeeseen vahvistamaan suomalaista terveydenhuoltoa. Teidän asiantuntijuutta tarvitaan nyt, kun valmistaudutaan tulevaisuuteen, kannusti peruspalveluministeri Paula Risikko Lääkäriliiton valtuuskunnan lauantaisessa, 10. toukokuuta Porvoon Haikossa pidetyssä kokouksessa.

Anne-Maj Aunula

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 20/2008 Kommentteja

Terveyspolitiikka painopistealueena 2007

Lääkäriliiton valtuuskunta on hyväksynyt hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2007. Liiton toimintaa leimasivat keväällä eduskuntavaalit ja syksyllä palkkaneuvottelut. Eduskuntavaalien lääkäriehdokkaille selvitettiin liiton terveyspoliittisia tavoitteita ja niitä tehtiin tunnetuksi vaalipaneeleissa, lehtimainoksissa ja alueradioissa. Nämä teemat nousivat esiin myös vaalien jälkeistä hallitusohjelmaa valmisteltaessa.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 20/2008 Kommentteja

Hallituksen kokous 8.5.2008: Tukea erikoislääkäriyhdistysten potilasturvallisuuskoulutukseen

Lääkäriliiton laatuneuvosto on aktiivisesti pitänyt esillä potilasturvallisuusteemaa jo vuodesta 2003. Se on edistänyt suomalaisen toimintamallin löytymistä järjestämällä useita seminaareja ja potilasturvallisuuskoulutusta mm. Lääkäripäivillä. Viime syksynä laatuneuvosto järjesti kaksipäiväisen koulutuksen esimiesasemassa toimiville lääkäreille. Liiton tutkimus- ja koulutustoimiala ryhtyy ylläpitämään listaa potilasturvallisuuden asiantuntijoista.

Anne-Maj Aunula

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 20/2008 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030