In memoriam Achilles Westling 26.9.1919-19.8.2006

Achilles Westling arvioi Kinseyn julkaiseman miesten seksuaalielämää koskevan raportin tuoreeltaan Valvoja-lehdessä vuonna 1950. Tarina kertoo, että kun hän yhdessä Veikko Tähkän kanssa sitten lähetti Lapinlahden sairaalan kirjekuorissa kyselykaavakkeen samasta teemasta, kielsi professori Martti Kaila hankkeen arveluttavana. Kyselyn perusteella he julkaisivat kuitenkin viisi suomalaista seksologian varhaistutkimusta: milloin opiskelijamiehet olivat saaneet ensimmäiset tietonsa sukupuoliasioista, alkoholin ja sukupuolisen käyttäytymisen kytkennästä sekä ensimmäisen siemensyöksyn esiintymisiän ja arvioidun murrosiän välisestä suhteesta. Ammattipiireissä Achilles-nimi vääntyi Ejacilles-nimeksi. Pian tämän jälkeen tekijät arvioivat penikseen kohdistuvia pienuusfantasioitakin.

Lääkäriliitto: Vanhusstrategian laatiminen on aloitettava

Suomen Lääkäriliitto on antanut lausuntonsa vanhustyön ja geriatrisen hoidon kehittämistä koskevasta selvitysraportista. Lääkäriliiton mukaan sosiaali- ja terveysministeriön raportti antaa mainion perustan kansallisen vanhusstrategian jatkoselvityksille. Noiden selvitysten tuloksia on alettava hyödyntää väestörakenteen muutoksen vaatimalla aikataululla eli hyvissä ajoin ennen 2020-lukua.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 44/2006 Kommentteja

Lääkäriliitto lähtee eduskuntavaalikiertueelle

Lääkäriliiton hallitus päätti 26. lokakuuta pitämässään kokouksessa, että liitto järjestää ennen kevään 2007 eduskuntavaaleja avoimia yleisötilaisuuksia eri vaalipiireissä. Liitto isännöi helmikuussa 2007 terveyspolitiikkaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia kaikissa niissä vaalipiireissä, joissa kansanedustajaksi on ehdolla lääkäreitä. Tavoitteena on saattaa liiton edustajat, kansanedustajaehdokkaat ja äänestäjät tapaamaan toisiaan ja jakamaan ajatuksiaan terveydenhuollon järjestämisestä tulevaisuudessa. Tähän mennessä puolueet ovat nimenneet kansanedustajaehdokkaiksi 34 lääkäriä.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 44/2006 Kommentteja

Helsingin Sanomien Marjut Lindberg: Lääkäri pelkää kollegiaalista tuomiota

Moni lääkäri tuntee Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Marjut Lindbergin nimen. Valtakunnan päämediassa kirjoitettuja, terveydenhuoltoa koskevia juttuja luetaan useilla työpaikoilla suurennuslasin kanssa. - Yllätyn kuitenkin joka kerran, kun kuulen jonkun pelkäävän minua. Mutta olen minäkin joskus pelännyt lääkäreitä, Lindberg tunnustaa.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 43/2006 Kommentteja

Potilastietojen luovutusta koskevassa kiistassa pientä edistystä

Potilastietojen luovuttamista koskevan kiistan käsittelyä jatkettiin viime viikolla. Vakuutusalan edunvalvontajärjestöjen, Lääkäriliiton ja tietosuojavaltuutetun toimiston edustajat käsittelivät kuluvan vuoden aikana potilastietojen luovutuksessa syntynyttä uutta tilannetta sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Lähinnä keskustelun kohteena oli lakisääteisen tapaturmavakuutuksen potilaita koskevien tietojen luovutus täyskustannusvastuuperiaatteen käyttöönoton jälkeen.

Markku Kojo

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 43/2006 Kommentteja

Kuka sulkisi lääkärin korkin?

Oman alkoholiongelman tunnustaminen on muita hoitamaan tottuneelle lääkärille kova paikka. Tieto betasalpaajista, unilääkkeistä tai ihmisen fysiologiasta ei helpota työtä, joka pitää tehdä itse. Toipumiseen on kuitenkin tarjolla juuri lääkäreille räätälöityä vertaistukea. - Samasta pisteestä ovat löytäneet itsensä niin monet muutkin. Tämä on sairaus, josta voi toipua vain toisten tuella, sanoo kollegojen rinnalla kulkeva lääkäri.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 42/2006 Kommentteja

in memoriam Tuula Nikkari 4.10.1977-19.6.2006

Kesäkuussa vastaanotimme suruviestin siitä, että ystävämme ja sukulaisemme Tuula Nikkari oli kuollut sairauden murtamana kotonaan Jyväskylässä 19.6.2006. Tuula oli syntynyt Himangalla 4.10.1977 nuorimpana kolmesta sisaruksesta. Peruskoulun Tuula kävi Himangalla ja lukion Kannuksessa, mistä hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1996. Lukion jälkeen Tuula opiskeli puoli vuotta Kokkolassa ammattikorkeakoulussa tekniikan yksikössä, mutta lääketiede kiinnosti häntä enemmän. Toisella yrittämällä Tuula pääsi opiskelemaan Oulun lääketieteelliseen tiedekuntaan ja sieltä hän valmistui keväällä 2003. Tulevaisuuden suunnitelmissa oli myös mahdollinen toinen akateeminen tutkinto.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030