Suomen Lääkäriliitto: Terveyspalvelut edellyttävät 200 000-250 000 asukkaan väestöpohjaa

Kunta- ja palvelurakenneuudistus on välttämättömyys. Lääkäriliitto näkee, että erikoissairaanhoidossa väestöpohjan tulee olla 200 000-250 000 asukasta. Ehdotettu 100 000 asukkaan väestömäärä ei riitä varmistamaan talouden vakautta ja palveluiden saantia. Kunta- ja palvelurakenneuudistus oli yksi Savonlinnassa 13.-15. kesäkuuta järjestetyn pohjoismaisten lääkäriliittojen hallitusten kokoontumisen pääteemoista.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24/2006 Kommentteja

Suomen Lääkäriliitto: Kliininen lääketieteen tutkimus uhattuna

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on entistä vaikeampaa yhdistää kliininen potilastyö ja lääketieteellinen tutkimus. Jopa yliopistojen opetus- ja tutkimusviroissa toimivilla lääkäreillä on entistä vähemmän aikaa tutkimukseen. Kliinisen lääketieteen tutkimuksen uhkia ovat myös rahoitusongelma ja siitä johtuva työn jatkuvuuden epävarmuus sekä tutkijalääkärien palkkauksen huono kilpailukyky.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24/2006 Kommentteja

Oikeudellinen epävarmuus ei ole kenenkään etu

Toimeksiantaja ja toimeksisaaja eivät voi kolmatta osapuolta sitovasti sopia siitä, onko sopimus luonteeltaan kunnan ja yrittäjän välinen palvelujen ostosopimus vai työnantajan ja työntekijän välinen palvelussuhdetta koskeva. Ensimmäisessä vaihtoehdossa yrittäjä hoitaa itse sosiaaliturvansa kustannukset ja ne on siis sisällytettävä palvelun hintaan. Palvelussuhteen osapuolista taas työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijänsä ja viranhaltijoidensa palkkaan perustuvat sivukulut, joista suurin on työstä karttuvan eläkkeen kustantaminen. Kuntatyönantajan palkkaperusteinen maksu kuntien eläkevakuutukselle on vuonna 2006 suuruudeltaan 17,1 % palkkasummasta.

Markku Kojo

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 23/2006 Kommentteja

in memoriam Reijo Heinonen 11.9.1939-12.3.2006

Sydäntalvella istuimme vierekkäin saatellessamme kahta nuorempaa, täysinpalvellutta kirurgikollegaa eläkkeelle. Totesimme voivamme suhteellisen hyvin ja muistelimme yhteisiä työvuosiamme. Puheltiin, että pitäisi tavata uudelleen paremman ajan kanssa: josko tulisi hankikantoja, niin vaikka hiihdeltäisiin. Suunnitelma vahvistettiin vielä puhelimitsekin muutamaa päivää myöhemmin, mutta nyt olemme saattaneet Sinut viimeiselle matkalle.

Entiset valtuuskuntalaiset kannustavat kollegoja ehdokkaiksi "Mene mukaan täysillä"

Lääkäriliiton jäsenet äänestävät uuden valtuuskunnan tehtäväänsä syksyllä. Ehdokkaan valintaa helpottaa ensimmäistä kertaa käytössä oleva vaalikone. - Olen ehkä utopistinen, mutta toivon äänestysaktiivisuuden nousevan kahdeksaankymmeneen prosenttiin, vaalilautakunnan puheenjohtaja ja entinen valtuuskunnan jäsen Jan Schugk sanoo. Myös Pirkko Valtola muistelee valtuuskuntatyötä hyvillä mielin.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 21-22/2006 Kommentteja

Suomen Lääkäriliitto lääkkeiden hintalautakunnan ehdotuksesta: Potilaat joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan lääkkeiden hintalautakunta aikoo lakkauttaa kolmen uuden statiinin eli kolesterolilääkkeen korvattavuuden muilta kuin erikseen mainituilta ryhmiltä. Lääkäriliiton mukaan hintalautakunnan ehdotus johtaa korkeasta kolesterolista kärsivien potilaiden epätasa-arvoon: Osalla potilaista ei ole varaa ostaa kalliita, mutta hyvän lääkehoidon mukaisia lääkkeitä. Sairausvakuutuksen on turvattava lääkehoito jokaiselle lääkkeitä tarvitsevalle.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 21-22/2006 Kommentteja

Proposed revision of the declaration of Sydney on the determination of death and recovery of organs

1. Determination of death can be made on the basis of the irreversible cessation of all functions of the entire brain, including the brain stem, or the irreversible cessation of circulatory and respiratory functions. This determination will be based on clinical judgment according to accepted criteria supplemented, if necessary, by standard diagnostic procedures and made by a physician.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 21-22/2006 Kommentteja

Suomen Lääkäriliiton työterveyslääkärien palkkausta koskeva suositus

Suomen Lääkäriliiton työterveyslääkärien palkkausta koskeva suositus pohjautuu ylempien toimihenkilöiden ansiokehitykseen ja suositusta on tähän saakka korjattu aina jo toteutuneen ansiokehityksen perusteella. Tästä johtuen on Lääkäriliiton hallitus 5.5.2006 Työterveyslääkärit - alaosaston esityksestä päättänyt korottaa suositusta 4 %:lla 1.6.2006 lukien. Tällöin uusi palkka on 1.567 euroa viikkotuntia kohti vuodessa. Suositukseen on lisätty koulutusta ja palkkausta koskeva määräys (kohta 1.5.)

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 21-22/2006 Kommentteja

Tanssii tähtien kanssa...

Suomen merkittävimmiksi kansanterveysongelmiksi on listattu kohonnut verenpaine, hyperkolesterolemia, diabetes ja lihavuus. Kutsuntatarkastuksissa on nähtävissä hyvinvoinnin polarisoituminen. Painoindeksi nousee. Ystävyyssuhteet korvautuvat nettikeskusteluilla ja sosiaalinen toimintakyky kapenee. Moninaiset psyykkiset ongelmat ja sosiaalisten taitojen puute ovatkin lisääntyvässä määrin esteenä asevelvollisuudesta suoriutumiselle.

Riitta Keskitalo

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 20/2006 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030