In memoriam HENRIK RAGNAR APPELBERG 4.12.1925-26.2.2005
Henrik Appelberg kuoli 26.2.2005 80 vuoden iän saavuttaneena Kotkansaaren sairaalassa, jossa hänen kirurgi-isänsä Ragnar Appelberg oli poikansa syntymävuonna ensimmäisenä aloittanut nykyaikaisen kirurgisen toiminnan Kotkassa. Samassa sairaalassa, silloin vielä Kotkan kaupunginsairaalan nimisessä, tutustuin nyt joukostamme poistuneeseen mainioon kollegaan ja hienoon persoonaan jo yli 40 vuotta sitten. Kotkassa toimii edelleenkin Kotka svenska samskola, josta Henrik Appelberg tuli ylioppilaaksi 1943, tosin ilman ylioppilaskirjoituksiin osallistumista, koska hän joutui lähtemään sotaan radistina. Kovin paljon hän ei sotajuttuja kertonut. Kiperin tilanne lienee ollut mottiin joutuminen ja radioaseman purkaminen ennätysajassa yhteyden omiin avauduttua. Pihdit jäivät maahan ja tapsi piti korkealla katkaista hampailla, jolloin hammas lohkesi - sotavamma sekin. Sodasta selvittyään Henrik Appelberg aloitti opiskelun lääkäriksi ja valmistui 1954. Edellisenä vuonna hän oli avioitunut suomenkielisen Wellamo Vanteen kanssa, joka oli eronnut aikaisemmasta avioliitostaan ja oli kahden lapsen äiti. Asia, jota nykyisin pidettäisiin varsin tavallisena, herätti suvun parissa hämmennystä, vaikkei tuore aviomies äidinkieltään vaihtanut, vaan avioitui itselleen sopivan naisen kanssa. Ensimmäinen työpaikka oli Kotkan yleisen sairaalan kirurgian osasto 1954, sitten Kivelän sairaalan korva-nenä-kurkkutautien osasto 1955. Tämä vuosi, jolloin syntyi poika Jan, viitoitti urakehityksen. Erikoistuminen korvalääkäriksi tapahtui Hyksin korva-nenä-kurkkutautien klinikalla 1956-60. Vuonna 1961 Henrik Appelberg tuli takaisin kotikaupunkiinsa Kotkaan ja aloitti yksityisvastaanoton. Hän toimi myös kaupunginsairaalassa knk-konsulttina, nostaen tältä osin tasoa hoitolaitoksessa, joka vastasi potilaiden hoidosta laajalti kaupungin alueen ulkopuolellakin. Näihin aikoihin sain seurata hänen taitavia, kärppämäisen nopeita kita- ja nielurisojen poistojaan toimiessani aloittelevana kirurgina sairaalassa. Sekä praktikuksena että sairaalatoimissaan hän oli erikoisalansa tienavaaja Kotkassa, jossa ura sitten jatkuikin luontevasti Kotkan keskussairaalan, nykyisen Kymenlaakson keskussairaalan korvaosaston osastonlääkärinä ja apulaisylilääkärinä 1968-88. Henrik Appelberg ehti olla eläkkeellä vuoden verran, kun hänen vaimonsa Wellamo kuoli 1989. Joviaali ja seurallinen, tyylikkään harmaan parran kasvattanut korvalääkäri pysytteli elämässä hyvin kiinni. Iloa antoivat paikkakunnalle asettunut poika, jonka perheeseen kuuluu kaksi lasta, Maria ja Erik, sekä ystävät, työ ja harrastukset. Yksityisvastaanotto Kotkan Lääkärikeskuksessa jatkui vuoteen 1998 asti, ts. kymmenen vuotta eläkkeelle jäämisen jälkeen. Gynekologi-poikansa Janin ja terveydenhoitaja-miniänsä kanssa Henrik Appelberg ehti olla perustamassa 1997 toimintansa aloittanutta Appelmedi Oy:tä, jonka toimialueita ovat lapsettomuushoidot ja andrologia, alussa siis vähän aikaa myös korva-nenä-kurkkutaudit. Sairauksien vähitellen tapahtunut lisääntyminen ei estänyt lääkärintyöstä vetäytynyttä Henrik Appelbergia osallistumasta pitkään yhteisiin asioihin, mm. Kotkan Seudun Lääkäriyhdistyksen toimintaan, jonka sihteerinä hän oli ollut kuusi vuotta 1960-luvulla. Viimeisen elinvuoden aikana elämän juoksu alaspäin jyrkkeni. Pari viime kuukautta meni sairaalassa, jossa 80-vuotispäivä oli pieni iloinen suvanto. Kolme viikkoa myöhemmin, viime päivinäänkin täysin tietoisena pian edessä olevasta lähdöstään, Henrik Appelberg siirtyi suureen tuntemattomaan. Omat muistoni Henrikistä ovat selkeitä, kirkkaita ja monelta vuodelta. Ennen hautajaisia keskustelin hänen vaiheistaan ja henkilöstään hänen poikansa sekä parin pitkään samassa leikkaussalissa työskennelleen sairaanhoitajan kanssa. Muistotilaisuudessa kuuntelin tarkasti hänestä kerrottuja, ystävyyden ja lämpimän huumorin värittämiä tapauksia ja piirteitä. Työssä ja yhdistystoiminnassa saamani käsitys Henrikistä monipuolistui ja täydentyi. Samalla korostui entisestään hänen poismenonsa aiheuttama menetys omaisille, ystäville, työtovereille ja potilaille. Henrik oli operatiivisessa työssä ilmiömäisen nopea. Muistosanoissaan hänen kollegansa ja esimiehensä, kenties annos nostalgista liioittelua mukana, sanoi Henrikin leikanneen kolmet nielurisat samassa ajassa kuin hän itse yhdet. Työ oli silti hätäilemätöntä ja siistiä, "sujui kuin pässin äkseeraus", ja toteamus jälkeenpäin oli yleensä "eihän se vuodakaan". Sama kertoja ei tiennyt hänen koskaan suuttuneen. Eniten Henrikin kanssa yhdessä työtä tehnyt leikkaussalinhoitaja muisti sentään yhden kerran, jolloin korvan radikaalileikkauksessa luupora syttyi tuleen muuntajan puuttumisen vuoksi. Suuttumusta seurasi kuitenkin nopeasti toteamus: "Onhan näitä tehty ilman poriakin." Henrik inhosi byrokratiaa. ATK-tilastointia varten tallennettavat numerot tuntuivat alussa monenkin mielestä kovin tarpeettomilta, ja jotkut potilaat Henrik merkitsi taustatiedoiltaan "ydinsodan uhreiksi", joka ei koskaan herättänyt minkäänlaista hämminkiä. Alussa kirjaaminen lienee todellakin ollut varsin muodollista laatua. Huumoria, usein brittityyppistä, joskus sarkastistakin, mutta kuitenkin hyväntahtoista, Henrik viljeli. Pitkään yhdessä työskennellyt sairaanhoitaja kertoo olleensa itse potilaana paikallispuudutuksessa tehdyssä nielurisaleikkauksessa, jolloin Henrik tokaisi: "Rutisee kuin tyttö, kun piikuutta viedään." Kertojan ilme todisti, ettei asiassa ollut mitään loukkaavaa hänelle. Huumorin käyttö potilastyössä on taitolaji, ensimmäinen sääntö tässäkin on, ettei saa vahingoittaa - eikä loukata. Poikansa kanssa Henrik teki Lappiin ja Norjaan kalastusmatkoja kahdestaan sen jälkeen, kun vaimo ei enää halunnut nukkua teltassa. Keskenään he puhuivat aina ruotsia, äiti ja poika taas suomea. Norjassa miehet kuitenkin saivat ruotsalaisiksi luultuina niin huonoa kohtelua, että isän oli sanottava: "Kuule Janne, nyt meidän on kyllä puhuttava suomea!" Ystäväpiirikin oli kaksikielistä. Metsästysmaja rakennettiin kolmen miehen porukalla. Harrastuksestaan huolimatta metsästävä korvalääkäri saattoikin iloita jänöjen puolesta, kun saalista ei tullut. Suvun vanhasta ja tilavasta kesähuvilasta tuli yhä tärkeämpi yhdessäolon paikka. Ulkoiluharrastusten vastapainona Henrikillä oli lukeminen. Yhtenä esimerkkinä voi kertoa, että hän omisti ja oli lukenut kaikki Winston Churchillin teokset ruotsiksi, saksa kun oli ikäryhmän mukaisesti englantia paremmin hallinnassa. Seurassa hän oli joviaalinen ja hauska keskustelukumppani, kuten edellä esitetystäkin voi päätellä. Henrik oli kolmannen polven Appelberg-sukuinen lääkäri Kotkassa. Hänen isoisänsä Otto Immanuel Appelberg tuli Kotkan ensimmäiseksi kaupunginlääkäriksi 1881 pian kaupungin perustamisen jälkeen. Henrikin siunaustilaisuus pidettiin kirkossa, jonka rakennustoimikunnassa yhteiskunnallisesti monella tavalla aktiivinen isoisä oli ollut tärkeänä tekijänä. Muistotilaisuudessa Kotkan Klubilla saatettiin huomata seinällä valokuva Henrikin isästä Ragnar Isak Appelbergista, klubin puheenjohtajasta 1928-49, jonka pojanpoika Jan Henrik neljäntenä suoraan alenevassa polvessa toimii lääkärinä paikkakunnalla ensi vuonna täyttyvällä 125 vuoden aikajaksolla. Harvinainen lääkärisukuhistoria kuului osana Henrik Appelbergin persoonaan. Ainakin kollegan ja ystävän näkökulmasta se sopii muistettavaksi ja mainittavaksi tällaisessa yhteydessä. Se ei mitenkään vähennä hänen ainutlaatuisuuttaan eikä arvoaan yksilönä, oman alansa kehittäjänä ja lääkärinä, jota kaipauksella muistelemme. Kaikki me olemme osia sukupolvien ketjussa, hyvin harvat kuitenkin näin erityisellä tavalla.
