In memoriam ROLF UOLEVI MELA 21.7.1945-11.9.2004
Rolf Mela oli mieleltään tamperelainen lääkäri. Hän syntyi Tampereella 21.7.1945 ja kävi myös koulunsa siellä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereella Kalevan yhteiskoulusta v. 1964. Jo kouluaikana hän osoitti poikkeuksellisia taipumuksia urheiluun ja erinomaisen pelisilmänsä ansiosta kuului lähes kaikkiin koulunsa edustusjoukkueisiin eri palloilulajeissa. Lääketieteen opintoja ei ollut 1960-luvulla mahdollista suorittaa Tampereella, ja niinpä hän opiskeli Helsingissä ja suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa v. 1971. Tämän jälkeen Rolf Mela palasi kuitenkin kotikaupunkiinsa Tampereelle, silloiseen Tampereen keskussairaalaan, nykyiseen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja sai kirurgian erikoislääkärin oikeudet v. 1979. Tampereen seudulla hän sitten työskenteli ja toimi Valkeakosken aluesairaalan pitkäaikaisena kirurgian osastonlääkärinä kuolemaansa asti huolehtien paljolti sairaalan ortopedisesta osaamisesta. Ortopedia oli hänen ominta aluettaan, jolle hän lähti erikoistumaan vielä lähes viisikymppisenä saaden ortopedian suppean spesialiteetin 1995. Päivätyönsä ohella Rolf Mela toimi yksityislääkärinä sekä Valkeakoskella että Tampereella. Sotainvalidien asia oli lähellä hänen sydäntään, ja hän oli yksi sotainvalidien veljesliiton ansiokkaista luottamuslääkäreistä laatien lähes 30 vuoden ajan invaliditeettilausuntoja sodissamme vammautuneille. Rolle oli lähipiirissään tunnettu lämminhenkisenä ja seurallisena pelimiehenä, joka oli aina valmis veijarimaisiin tempauksiin tilaisuuden tullen erityisesti hyvän ruoan, juoman ja laulun merkeissä. Hän oli urheilun kävelevä tietosanakirja, minkä moni urheiluasioista vetoa lyönyt sai katkerasti todeta. Pelimies hän oli viimeisen päälle. Vielä proteesit molemmissa lonkissa oli hän valmis tenniksessäkin antamaan aina muutaman pallon eteen vastustajalleen. Leikkisästi hän totesikin voittostrategianaan olevan lyödä palloa kerran enemmän kuin vastustaja. Rolle oli aina optimistinen ja peräänantamaton, ja hänelle elämä oli suurta seikkailua. Vielä 10 päivää ennen kuolemaansa hän oli opiskelemassa olkapääkirurgiaa Kuopiossa, ja silloin sovittiin, että kahden vuoden päästä toteutetaan pitkäaikainen haave osallistua Atlantin yli purjehdukseen, ennen kuin ikä ja fyysinen kunto sen estää. Suruviesti kertoi kuitenkin Rollen lähteneen ennen aikojaan autuaammille purjehdusvesille. Koska Rollen elämä oli niin värikästä ja aktiivista, voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei ole kovin monta asiaa, jotka olisivat jääneet häneltä toteuttamatta.