Impressio auringonnoususta

Tuskinpa Claude Monet aavisti maalatessaan Le Havressa 1872 veteen heijastuvaa auringonnousua, että taulusta oli tuleva taidehistorian murroskauden symboli ja että sen arvo sadan vuoden kuluttua olisi mittaamaton. Impressio auringonnoususta, joka nykyisin on Pariisissa Marmottan museossa, oli ensimmäistä kertaa esillä vuonna 1874 näyttelyssä, jonka järjesti ryhmä ranskalaisia taiteilijoita, joiden työt Pariisin virallinen taidesalonki oli hylännyt. Näyttelyn taulut poikkesivat totutuista normeista sekä aiheiden että tekniikan suhteen. Usein ne oli maalattu luonnossa, ja valo heijastuksineen oli vallitseva elementti häivyttäen kohteen yksityiskohdat. Myös ympärillä sykkivää arkipäiväistä elämää kuvattiin, esimerkiksi kahviloita kanta-asiakkaineen. Yhteistä kaikille maalauksille oli ohikiitävän hetken tunnelma.

Antti Tapaninaho

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 12/2004 Kommentteja

Työaika ja vuorokausilepo

Lääkäriliiton edunvalvontavaliokunta kävi maaliskuun alussa ryhmätyöseminaarin työaikalain eräistä keskeisistä kysymyksistä: työajan märittelystä, työajan laskentajakson pituudesta sekä vuorokausilevosta. Lääkäriliiton hallitus oli viikkoa aiemmin linjannut kantansa Euroopan yhteisöjen komission kysymyksiin koskien EU:n työaikadirektiivin muutostarpeita. Nyt oli tarkoitus linjata näkemykset koskien lääkärien tavoitteita työpaikalla tehtävän työn suhteen.

Olli Meretoja

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 12/2004 Kommentteja

Lääkäriliiton lausunto Akavalle: Lääketiede rajattava kaksiportaisen tutkintomallin ulkopuolelle

Alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon malli ei sovellu lääketieteeseen, koska alempi tutkinto ei vielä anna kelpoisuutta työmarkkinoille. Suoraan lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtava yksiportainen malli on säilytettävä jatkossakin. Näin toteaa Suomen Lääkäriliitto Akava ry:lle antamassaan lausunnossa, joka koskee valtioneuvoston asetusluonnosta yliopistojen tutkinnoista. Asetusluonnos liittyy hallituksen aiempaan esitykseen yliopistolain muuttamisesta.

Katja Patronen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 12/2004 Kommentteja

Akavan ajamille työaikapankeille ensimmäiset suositukset

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tehneet suositukset työaikapankkien käyttöönotosta työpaikoille. Vaikka Akavan työmarkkinatutkimuksen mukaan noin puolella akavalaista on jo käytössä jonkinlainen ylityöpankki, yhteiset periaatteet on nyt ensimmäisen kerran neuvoteltu tulopoliittisen sopimuksen mukaisessa työryhmässä. Työryhmä jätti esityksensä 4.3. Siihen liittyy SAK:n eriävä mielipide.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 12/2004 Kommentteja

Hallituksen kokous 4.3.2004: Enimmäistyöajasta irtisanoutuminen omalla sopimuksella ei istu Suomeen

Lääkäriliiton hallitus ei kannata ajatusta niin sanotun opt-outin käyttöönotosta Suomessa. Opt-out sallisi lääkärin irtisanoutua henkilökohtaisella sopimuksella 48 viikkotunnin enimmäistyöajasta. Vaarana on, että opt-outista tulee sopimus, jota lääkärillä ei käytännössä ole mahdollisuutta kieltäytyä allekirjoittamasta.

Katja Patronen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 11/2004 Kommentteja

Vakuutuksissako varaparempi

Vakuutustoiminnan syntyvaiheita selvitettäessä on palattava yli 4 000 vuotta vanhoihin karavaanilainoihin. Babylonialaiset kauppamiehet käyttivät kamelikaravaaniensa rahoittamiseen ns. karavaanilainoja. Matka saattoi epäonnistua erilaisten luonnonvoimien ja rosvouksien takia ja tällöin kauppamiehet menettivät kaiken omaisuutensa ja joutuivat vankilaankin, kun eivät pystyneet maksamaan velkojaan takaisin. Vähitellen kuitenkin hyväksyttiin sellainen menettelytapa, että lainaa ei sittemmin peritty kauppiaalta enää takaisin, ja tästä katsottiin vakuutustoiminnan saaneen alkunsa ja kehittyneen asteittain nykyaikaiseksi vakuutustoiminnaksi.

Timo Kosonen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 10/2004 Kommentteja

Unohtuiko julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö?

Kansallinen projekti terveydenhuollon turvaamiseksi. Hoidon saatavuus ja jonojen hallinta -mietintö on valmistunut. Kokonaisanalyysi Suomen terveydenhuollon nykyisestä ja viime vuosien tilasta on kattava ja ansiokas. Mielenkiintoista kuitenkin on, että mietintö ei pidä sisällään arviota Suomen terveydenhuollon kokonaiskapasiteetista. Yleisellä tasolla todetaan, että kysymys suomalaisen terveydenhuollon ongelmista ei johdu resurssipulasta. Noin 200-sivuisessa muistiossa 1,5 sivua on uhrattu pohdintaan yksityisen ja kolmannen sektorin mahdollisuuksista tukea julkista sektoria.

Timo Juvakoski

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2004 Kommentteja

Liiton lausunto jonotyöryhmän raportista: Rahoituskysymykset ja potilaan valinnanvapaus jäävät vähälle huomiolle

Hoidon saatavuus ja jonojen hallinta -työryhmän raportti ei pohdi riittävästi terveydenhuollon rahoitukseen tai potilaan valinnanmahdollisuuksiin liittyviä kysymyksiä, todetaan Lääkäriliiton lausunnossa sosiaali- ja terveysministeriölle. Raportin ehdotukset muotoutuvat lausunnon mukaan järjestelmäkeskeisiksi ja keskittyvät arvioimaan lähinnä julkisen sektorin toimintoja.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2004 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030