E-työnkulun tukea

Yllättävän usein kuulen kritisoitavan tietokoneistettua päätöksenteon tukea, "keittokirjaohjeita", työnkulkujen tukea tai tarkistuslistoja sillä, että ne opettaisivat olemaan ajattelematta. Toki näin voi väittää, jos pitää lääkärin osaamisen ydinalueena kykyä muistaa ulkoa pitkiä listoja ja toisaalta kärsivällisyyttä tarkistaa, että kaikki tarvittava on tehty ennen lääkärin päätöstä diagnoosista ja jatkohoidosta. Minullakin oli joskus kandityttönä erittäin hyvä kyky muistaa ulkoa vaikka mitä listoja, mutta kovalevy ei enää yli nelikymppisenä pyöritä asioita vanhalla nopeudella ja tarvitsisin kipeästi vapaata tilaa muullakin tavoin kuin vanhoja tiedostoja poistamalla. Haluaisin kuormittaa työmuistiani ja ajattelukykyäni jollain muulla kuin sen tarkistamisella, että onkohan juuri tälle potilaalle muistettu määrätä tulevaisuuteen vankomysiinin 0-pitoisuudet ja klikkailemalla esille jo vastattuja.

Tinja Lääveri

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 11/2013 Kommentteja

Vapaus, terveys ja tasa-arvo

Lainsäädäntö turvaa, että Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on ilman syrjintää oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollossa käytettävissä. Enemmistö kansalaisista on sitä mieltä, että terveydenhuolto on asia, joka tasa-arvoa tavoittelevassa yhteiskunnassa kuuluu kaikille sitä tarvitseville - henkilön ansiotasosta, asuinpaikasta tai työkyvystä riippumatta. Terveyspoliittisesti tavoitteena on ollut terveyden mahdollisimman täydellinen saavuttaminen ja tasainen jakautuminen väestössä. Suomessa kunnilla on terveyspalvelujen järjestämisvastuu. Kuitenkin kuntien voimavarat vaihtelevat ajallisesti ja maantieteellisesti hyvin paljon, mikä saattaa altistaa kansalaisia palvelujen saatavuuteen liittyvälle epätasa-arvolle. Lisäksi erot oikeudessa työterveyshoitoon ja mahdollisuudessa yksityisiin sairauskuluvakuutuksiin ovat lisänneet väestöryhmien eriarvoisuutta.

Jari Saarinen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 10/2013 Kommentteja

Lääkäri tarvitsee hyvät työtilat

Julkisen sektorin rakennuskantaa joudutaan lähivuosina uusimaan laajasti, myös useita sairaalarakennuksia. Uuden sairaalan suunnittelussa rakennuksen lisäksi pyritään usein kehittämään myös toimintoja jouhevammiksi ja tuottavammiksi. Tällä haetaan tehokkuutta, jota muunneltavat työtilat voivat lisätä. Tehokkuuteen vedoten lääkärien työtiloiksi saatetaan suunnitella avokonttoreita. Uudet sairaalat voivat tulevaisuudessa pyrkiä kilpailemaan keskenään potilaiden lisäksi myös työntekijöistä ja mainostavat olevansa houkuttelevia työpaikkoja. Näin voisi olla, jos vastaanotto- ja työtilat olisivat hyvät, viihtyisät ja toimivat.

Kristiina Aalto

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2013 Kommentteja

Erikoislääkärikoulutuksen arviointi on ajankohtaisempaa kuin koskaan

Erikoislääkärikoulutus on siirtymässä opetus- ja kulttuuriministeriön vastuualueelta sosiaali- ja terveysministeriön hoidettavaksi. Samalla koulutuksen koordinointia ja rahoitusta arvioidaan uudestaan. Työtä hallinnoi ns. siirtotyöryhmä ja suunnitteilla on koulutusmäärien kansallinen koordinointi. Tämän työn tuloksena tulee varmasti muutoksia, jotka vaikuttavat sekä koulutettavien että koulutusyksiköiden asemaan myös työvoiman kannalta. Tavoitteena on ohjata erikoislääkärikoulutusta vastaamaan eri erikoisaloille tarvittavan työvoiman tarvetta.

Juuso Tamminen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 7/2013 Kommentteja

in memoriam: Juhani Kuisma
5.5.1929-26.7.2012

Lääkintöneuvos Juhani Kuisma kuoli 26.7.2012 Ylivieskassa 83 vuoden iässä. Juhani oli syntynyt Turussa 5.5.1929, käynyt koulunsa Keravalla ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1958. Yleislääketieteen spesialiteetin ja hallinnon pätevyyden hän sai ensimmäisten joukossa Suomessa. Puoliso Sirppa löytyi jo opiskeluaikana samalta vuosikurssilta. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Outi ja Petri.

Jouko Mattila, Pauli Isokangas Ja Risto Riitesuo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030