Viimeviikkoisen Hesarin otsikko 1 700 vuotuisesta hoitovirhekuolemasta sai monen aamujogurtit pärskähtämään pöydälle. Toki toimittaja niputti kaikki hoidon haittatapahtumat hoitovirheiksi, mitä ne eivät suomalaisen lainsäädännön mukaan todellakaan ole, mutta estettävissä olevien, potilaalle haitallisten hoitoon liittyvien tapahtumien olemassaoloa ei kai kukaan kiistä. Potilastietojärjestelmiin on sijoitettu satoja miljoonia euroja, mutta niiden vaikutusta - kielteistä tai myönteistä - potilasturvallisuuteen on tutkittu kansallisesti hämmentävän vähän. Tapauskuvauksia tietokoneen edesauttamista läheltä piti -tilanteista tai suorastaan vakavista haittatapahtumista kyllä löytyy omankin selvityksemme mukaan kolmasosalta kollegoista (1) ja syyttävä sormi ehtiikin kärkevästi kohdistua potilaskertomusohjelmiston ikoniin. Eikö tietokoneen pitäisi oikeastaan olla osa ongelman ratkaisua eikä suinkaan syy?

Tiedon saatavuus itsessään parantaa kyllä periaatteessa potilasturvallisuutta, mutta se ei yksin riitä ratkaisuksi. Kolmensadan aluetietojärjestelmäviitteen joukosta on vaikea arvata se oikea, jonka alta tieto mikrobilääkeallergiasta löytyy, ellei asiaa ole kirjattu riskitietoihin. Viidensadan hoitokertomusotsikon takaa on mahdoton keksiä, minkä niistä alle nilkkaturvotus on tällä kertaa keksitty luokitella. Edes pelkkä lääkityksen siirto tietojärjestelmään ei tutkimusten mukaan vähennä lääkitykseen liittyviä haittatapahtumia, mutta laajamittaisella (annos-, interaktio-, indikaatio-, kontraindikaatio ja laboratoriokoetarkistukset) päätöksentuella varustetun ohjelmiston käyttöönoton jälkeen on yhdysvaltalaisessa yliopistollisessa lastensairaalassa pystytty osoittamaan jopa 20 % kuolleisuuden vähenemä (2)! Tietokoneistettujen jatkohoitomääräyspakettien käytöllä on pystytty vähentämään jopa sepsiskuolleisuutta.

Toki asennoitumisessa haittatapahtumia edesauttaviin ohjelmisto-ominaisuuksiin on edelleenkin parantamisen varaa. Hartolalainen kollega huomautti, että on vaarallista, kun potilaskertomusohjelmisto sallii ja voi näyttää lääkityksen kolmella erilaisella kirjaustavalla. Tähän vastattiin, että pitää käydä käyttöönottokoulutuksissa oppimassa ohjelman sudenkuopat.

Kansallisiin potilasturvallisuussuunnitelmiin tarvitaan selkeät linjaukset terveydenhuollon tietojärjestelmien vaikutuksista, niin turvallisuutta lisäävien toiminnallisuuksien hyödyntämisestä kuin negatiivisten vaikutusten arvioimisesta ja estämisestä. Paluuta tietokoneettomaan terveydenhuoltoon ei enää ole, mutta monet potilasturvallisuutta lisäämään pyrkivät toimintakulttuurisuositukset vaikuttavat olettavan, että tietokoneita ei olisi vielä keksittykään.