Liitto toi­mii 31/1992 vsk 47 s. 2947

Uudet työntekijät TEL-järjestelmään 1.1.1993 lukien

Kuntien eläketoimikunnassa on saavutettu periaatteessa yksimielisyys siitä, että ensi vuoden alussa ja sen jälkeen kuntien palvelukseen tulevat työntekijät ansaitsevat tulevaa eläkettään TEL-järjestelmän mukaisesti. TEL-järjestelmässä yleinen vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Täysi 60 %:n tavoitetaso saavutetaan 40 vuodessa ja vuotuinen eläkekarttuma on 1,5 %.

Kunnallisessa palveluksessa olevien henkilöiden yleinen eläkeikä on tällä hetkellä 63 vuotta, eläkkeen karttumisprosentti palvelusvuotta kohti on 2,2 % ja täysi 66 %:n eläke saavutetaan 30 vuoden palvelulla.

Lue myös

Uudistuksen vaikutuksia palveluksessa nyt olevien ns. vanhojen työntekijöiden eläketurvaan selvitetään parhaillaan erillisessä toimikunnassa. Ratkaisu vanhojen työntekijöiden eläkeoikeudesta jo ansaituilta osin ja tulevaisuudessa tehdään todennäköisesti marraskuun aikana. Tavoitteena on turvata jo ansaitut eläke-edut ja ottaa mahdollisuuksien mukaan huo-mioon kunnallisen eläkejärjestelmän erityispiirteet. Vanhojen työntekijöiden osalta uudistuksen voimaantulo lykkäytynee yli tulevan vuodenvaihteen.

Eläketurvaan tulevista muutoksista tiedotetaan Lääkärilehdessä välittömästi selvitystyön valmistuttua. Samalla informoidaan myös uusia työntekijöitä koskevista nyt vielä avoinna olevista uudistuksen yksityiskohdista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030