Liitto toi­mii 31/1992 vsk 47 s. 2948

Lääkäriliitto luopuu taksasuositusten antamisesta

Lääkäriliiton hallitus päätti 15.10. luopua seuraavista yksityistä lääkärintoimintaa koskevista suosituksista, jotka kilpailuneuvosto oli katsonut taloudellisen kilpailun kannalta haitallisiksi: - yleis- ja erikoislääkärin vastaanottopalkkioita koskeva suositus - radiologien palkkioita koskeva suositus - patologian alan lääkärinlausuntopalkkio-suositus.

Kilpailuneuvosto antoi päätöksensä elokuun lopulla, minkä jälkeen liiton edustajat ovat neuvotelleet asiasta kilpailuviraston ja -neuvoston kanssa. Neuvotteluissa on käynyt ilmi, ettei liitolla ole edellytyksiä saada poikkeuslupaa näiden suositusten antamiseen jatkossa.

Syyskuun alusta tuli voimaan uusi, aiempaa tiukempi kilpailunrajoituksia koskeva laki, jonka mukaan hintasuositusten antaminen kielletään yleisesti. Aiemman lain mukaan ne voitiin hyväksyä, jos niillä ei ollut osoitettu olevan kilpailun kannalta haitallisia vaikutuksia.

Koska kilpailuvirasto ja -neuvosto suhtautuivat selvän kielteisesti edellä mainittuihin kolmeen taksasuositukseen, Lääkäriliiton hallitus päätti, ettei liitto ano niille poikkeuslupaa vaan luopuu jatkossa suositusten antamisesta.

Lääkärit voivat käyttää liiton antamien taksojen rakennetta omissa hinnastoissaan, mutta niiden markat ja prosentit on jokaisen jäsenen vastedes itse määriteltävä omien kustannusten perusteella. Liitto voi kuitenkin ilmeisesti jatkossa julkaista terveydenhuollon kustannuskehityksestä indeksisarjoja, joita jäsenet voivat käyttää apuna hinnantarkistuksia tehdessään.

Hintasuosituksesta luopumisen vaikutuksia käsitellään lähiaikoina liiton yksityislääkärijaostossa sekä terveyspoliittisessa ja eettisten periaatekysymysten valiokunnassa. Jäsenistölle annetaan myöhemmin tarkemmat ohjeet taksojen määrittelystä ja siinä huomioon otettavista seikoista.

Muita hallituksen päätöksiä

Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa käsiteltiin lisäksi mm. seuraavia asioita:

Lue myös

- Päätettiin tulopoliittista tilannetta sekä julkisen talouden tasapainottamista ja Sailaksen ohjelmaa koskevista lausunnoista Akavalle.

- Päätettiin valvoa liiton saatavat Penttilä-yhtiöiden konkurssipesästä, jonka valvonta pidettiin 19.10.

- Päätettiin esittää valtuuskunnalle liiton koulutus- ja tietopalveluyhtiö Fennomedin toiminnan jatkamista yhtiön hallintomenoja kuitenkin supistamalla.

- Päätettiin tukea Kehitysmaiden terveys ja sairaus -kirjan julkaisemista englannin kielellä osallistumalla toimitustyössä tarvittavan laitteiston hankintaan.

- Päätettiin anoa Euroopan erikoislääkäriliiton UEMS:in jäsenyyttä.

Kirjoittajat

Marit Henriksson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030