Lääkärilakko on ohi. Lakko heijasteli jokaisen suomalaisen arkeen paljon tunteita, faktoja, juoruja, epäolennaisuuksia, mielipiteitä ja mielikuvia. Mutta ennen kaikkea meille itsellemme kirkastui paljon ammattimme julkisuuskuvasta ja tärkeydestä.

20 viikkoa on pitkä aika työmarkkinahistoriassa. Se on myös pitkä aika odottaa, vaikka suomalaiset ovat tunnetusti rauhallista kansaa. Pitkä lakko on myös kannanotto yhteiskunnalta. Lääkärien piti myös osoittaa yhteiskunnalle olevansa tosissaan, sillä kuntatyöhön liittyvää patoutumaa oli syntynyt jo pitkän aikaa.

Lakon syyt olivat moninaiset, eikä sopimus niitä kaikkia poista. Palkkaus ojentui, mutta työn rasittavuus ei. Lääkärien koulutus, raskaat työolosuhteet, päivystämisen ongelmatiikka, terveyskeskusten kuormittavuus ja vastuuväestöjen suuret koot jäivät ratkaisua vailla. Palkkatason nouseminen toki saattaa helpottaa lääkärien pysymistä julkisella sektorilla, mutta silti pinnan alla ei ole rauhallista. Tällöin on paikallisesti tehtävä se, mitä ammattiyhdistys voi tehdä edunvalvonnallisesti. Edunvalvonta on jatkuvaa, eikä se tapahdu vain 17 vuoden välein.

Media luo mielikuvia. Lääkäreistä kirjoitettiin paljon. Lääkärikuntaan ja lakkoon suhtauduttiin ajoittain jopa intohimoisesti puolesta ja vastaan. Mikä tahansa lääkäreitä koskeva negatiivinen seikka kaivettiin esille alkaen yksittäisten lääkärien ammatillisista ja ei-ammatillisista asioista, yksityislääkärien roolista yhteiskunnassa ja lääkärien yhteiskuntaa turvaavasta asemasta. Sen sijaan kuntatyönantajista ei kirjoitettu läheskään samassa määrin. Onko kuntasektori oikeasti siis liian kasvoton työnantajana?

Muutaman valtalehden sangen negatiivinen perusasenne näkyi koko lakon ajan. Selvästi tuli esille niiden sitoutuminen valtakunnan yhteiseen linjaan, yhteiskunnan stabiloimiseksi. Kirjoituksissa mainittuja viittauksia pienestä Lääkäriliitosta, sen militanteista neuvottelijoista ja kokemattomasta luottamusmiesjohdosta en voinut olla sivuuttamatta. Minuun päättäjänä niillä oli tarkoitettua päinvastainen vaikutus: siinähän uhittelevat...

Neuvottelu mielestäni tarkoittaa asioiden käsittelyä ja yhteisesti asioista päättämistä. KT:n neuvottelu taas on perinteisesti tarkoittanut pysymistä jääräpäisesti omassa kannassaan. Niinpä se nytkin tarjosi aluksi TUPOn tasoista ratkaisua ja myöhemmin eräitä huononnuksia palkkojen korottamisen hintana. Julkisuus käsitteli asiaa taas ainoastaan siten, että Lääkäriliitto oli lähes neuvotteluhaluton, vaikka asia oli täysin päinvastoin. KT:n rooli ei ole ongelmaton, mutta onko se enää toiminnassaan tässä ajassa nimenomaan lääkärien kanssa käytävissä neuvotteluissa? Lääkärien työ on kovasti muusta työstä poikkeavaa, eikä sitä voida standardoida, koska ihmisten vaivojakaan ei voi standardoida. Siksi meidän tulee pyrkiä muunlaisiin ratkaisuihin. Tämä luo myös paineita erityisesti valtionsektorin lääkärien edunvalvontaan.

Kokonaisuudessaan paluu normaaliin, lakottomaan aikaan on sujunut hyvin. Lääkärikunnan korkea ammattietiikka koskee myöskin oman ammatin arvioimista suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Keskimäärin voinemme olla tyytyväisiä lakon lopputulokseen, jota paikalliset ratkaisut vielä tukevat seuraavan puolentoista vuoden aikana. Lääkärien ei kuitenkaan pidä unohtaa edunvalvontaa tästedeskään. Lakon aikaansaama voimallinen aktivaatio kannattaa kanavoida ajaaksemme meille tärkeinä pitämiämme asioita. Lääkäri on lääkäri koko elinikänsä, ja lienee kaikille parasta, että ei kuitenkaan pakosta.