Lehti 20-21: Liitto toi­mii 20-21/1997 vsk 52 s. 2442

Lähes puolet suomalaisista väestövastuujärjestelmässä Lääkäriliitto tavoittelee väestövastuuta koko maahan

Marit Henriksson

Lääkäriliiton toukokuussa -97 tekemä selvitys osoittaa, että väestövastuujärjestelmä on käytössä 52 terveyskeskuksessa ja palvelujen piiriin kuului jo yli 2 300 000 suomalaista. Näissä terveyskeskuksissa toimi yhteensä noin 1 120 lääkäriä.

Väestövastuujärjestelmän laajentaminen tai aloittaminen on suunnitteilla ainakin kymmenessä terveyskeskuksessa, joiden väestöpohja on yhteensä noin 350 000 asukasta. Suunnitteilla olevien laajennusten toteuduttua yli puolella suomalaisista on omalääkäri.

Väestövastuujärjestelmä on käytössä kaikissa osissa maata Lappia myöten, joskin uudistus on painottunut etelän suuriin kaupunkeihin. Uudenmaan läänin asukkaista yli miljoona nauttii jo omalääkärin palveluista. Lukumääräisesti eniten kuntia (9) on mukana Hämeen läänistä.

Keskimäärin lääkärin vastuuväestö on nykyisin 2 064 asukasta, joka on noin 100 henkeä pienempi kuin pari vuotta sitten Lääkäriliiton ja Kunnallislääkärien tekemässä tutkimuksessa. Suurimmat vastuuväestöt ovat Tampereella, jossa lääkärit joutuvat huolehtimaan keskimäärin noin 2 950 asukkaan terveydestä. Helsingin, Espoon ja Vantaan väestövastuulääkäreiden listakoko on keskimäärin runsaat 2 300. Maaseutukunnissa vastuuväestöt jäivät yleensä kaupunkikuntia pienemmiksi.

Lue myös

Uudistus aloitettiin vuonna 1985 omalääkärikokeiluna, jota jatkettiin väestövastuujärjestelmän kokeiluna vuodesta 1989 alkaen. Alkuvaiheessa väestövastuukokeiluun kuului sata lääkäriä kymmenessä terveyskeskuksessa. Väestövastuujärjestelmästä saatiin vuonna 1993 pysyvä sopimus, jonka käyttöönottoa ei rajoitettu. Väestövastuujärjestelmän myönteiset vaikutukset potilaiden hoitoon ja terveydenhuollon kustannuksiin ovat saaneet yhä useamman kunnan siirtymään siihen. Lääkäreitä uudessa järjestelmässä houkuttelevat mielekkäämpi työ sekä parempi palkka, joskin työaikasuojan puute koetaan uhkana.

Lääkäriliiton tavoitteena on, että väestövastuujärjestelmä otettaisiin käyttöön koko maassa. Liitto edellyttää, että sopimukseen saadaan neuvotteluvelvoite ylikuormittumisen estämiseksi esimerkiksi siten, että listakoko voisi olla enintään 1 700 asukasta. Tämän voisi ylittää ainoastaan sopimalla siitä paikallisesti. Tällöin tulisi sopia myös listakoon muutoksen vaikutuksesta väestöosan ja käyntipalkkion suuruuteen. Liitto pyrkii siihen, että myös väestön ikärakenne ja muu kuormittavuus tulee ottaa huomioon väestölistan kokoa vahvistettaessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030