Lehti 20-21: Liitto toi­mii 20-21/1997 vsk 52 s. 2452

Suomen Lääkärilehti - 75 vuotta lääkärien ja potilaiden parhaaksi

Suomen Lääkärilehti juhli kesäkuussa 75 ikävuottaan. Lehden taival alkoi vuonna 1922, kun Lääkäriliiton hallitus päätti ryhtyä julkaisemaan Lääkäriliiton aikakauslehteä. Uuden lehden uskottiin herättävän kirjoitteluintoa aikaisempaa laajemmin ja elvyttävän vuorovaikutusta liiton hallituksen ja jäsenkunnan välille. Tänä päivänä lehti on monipuolinen ammattilehti, jossa julkaistaan lääketieteellisiä, terveyspoliittisia ja ammattiyhdistystoimintaan liittyviä artikkeleita. Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan lähes 80 % lääkäreistä lukee lehteä säännöllisesti.

Juhlavuotensa kunniaksi Lääkärilehti jakoi kaksi 10 000 mk:n suuruista palkintoa ansiokkaasta vuoden 1996 aikana julkaistusta väitöskirjasta. Palkinnon saivat LKT Jouni Ahonen väitöskirjastaan Studies on CYP3A mediated drug interactions in anaesthesiology (Helsingin yliopisto) ja LKT Aune Hirvasniemi väitöskirjastaan Northern epilepsy syndrome - an inherited childhood onset epilepsy with mental deterioration (Oulun yliopisto). Palkinnot myönnettiin lääketieteellisten tiedekuntien dekaanien ehdotusten perusteella.

Lisäksi juhlittiin Lääkärilehden ansiomerkin saajia. LKT Matti O. Halinen palkittiin artikkelistaan Akuutin sydäninfarktin lääkehoitojen sekundaaripreventiivinen hyöty, jonka valintatyöryhmä valitsi yksimielisesti Vuoden kirjoitukseksi 1996. Matti O. Halinen oli estynyt osallistumasta lehden juhliin, koska hän toimi samanaikaisesti pidetyn Nordic Congress of Cardiology -kongressin isäntänä. Artikkeli julkaistiin Lääkärilehden numerossa 6/96.

Lue myös

Lehden ansiomerkillä palkittiin myös LKT Erkki Karjalainen ja Lääkäriliiton ulkoasiainsihteeri Lars-Einar Floman. Erkki Karjalainen on toimittanut vuodesta 1986 omaa Tutkimus ja tekniikka -palstaansa, jossa on julkaistu vuosittain kolmisen kymmentä etupäässä hänen kirjoittamaansa juttua tietotekniikasta ja lääketieteen tekniikasta. Lars-Einar Floman on kääntänyt lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ruotsin kielelle vuodesta 1965 lähtien. Lisäksi hän käsittelee Lääkärilehdessä julkaistavan ruotsinkielisen aineiston.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030