Lehti 29: Liitto toi­mii 29/1997 vsk 52 s. 3393

Todistamisen hinta

Kati Myllymäki

Lääkärin asiantuntemukseen perustuvilla lausunnoilla ja selvityksillä on merkittäviä taloudellisia seuraamuksia niin potilaan kuin työnantajan ja joskus myös vakuutusyhtiön kannalta. Edelleen oikeustoimikelpoisuutta arvioitaessa, lastensuojelussa ja perheväkivaltatilanteissa lääkärinlausunnolla on suuri vaikutus potilaan tai tutkittavan elämään - myös juridisia seuraamuksia. Kalliin lääkehoidon korvattavuus, kuntoutus tai pysyvä työkyvyttömyys saattavat nousta taloudelliselta arvoltaan useisiin miljooniin ja näinpä lausunnon laatijan työ on vaativaa ja vastuullista. Entäpä ovatko korvaukset suhteessa näihin vaatimuksiin?

Lääkärintodistuksista on säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksessa. Sen 23 pykälä (22.12.1994/1335):

"Maksu lääkärintodistuksesta. Lääkärin ja hammaslääkärin todistuksesta ja lausunnosta voidaan periä todistuksen ja lausunnon laadusta riippuen enintään 126 markkaa. Maksua ei saa periä kansanterveystyössä hoitoon liittyvästä todistuksesta tai lausunnosta, eikä koulu- tai opiskelijaterveydenhuollon yhteydessä kerättyihin tietoihin perustuvasta terveystodistukesta (nuorison terveystodistus)."

Kunnallisen virkaehtosopimuksen sairaalalääkäriliitteessä taas on määräys lääkärintodistuksista seuraavasti (Liite 4, 5 pykälä):

Lääkärille maksetaan lääkärintodistuksista ja -lausunnoista, jotka eivät liity potilaan hoitoon, jäljempänä sanotut palkkiot. Ao. alan erikoislääkärille maksetaan palkkio 50 %:lla korotettuna, kuitenkin siten, että palkkion enimmäismäärä on 126 mk.

1 Lääkärintodistukset

1.1 Suppea sairautta tai vammaa koskeva todistus esim. sairausvakuutuslain mukaisen etuuden kuten päivärahan tai työnantajalle maksettavan vastaavan korvauksen hakkimiseksi tarpeellinen todistus A taikka vero- tai muulle viranomaiselle annettava työkyvyttömyysaikaa yms. koskeva todistus 21,65 mk

1.2 Perusteellinen sairautta, vammaa tai invaliditeettiä koskeva todistus, jossa kuvataan kysymyksesä oleva tila ja ilmoitetaan siinä johtuva työkyvyttömyysaika ja vastavia seikkoja 56,70 mk

1.3 Polttohautauslupaa varten tarvittava todistus 14,45 mk

2 Lääkärinlausunnot

2.1 Suppea lausunto, joka sisältää sairauden, vamman tai invaliditeetin kuvauksen ja siihen nojautuvan perustellun ilmoituksen työkyvyttömyys- tai haitta-asteesta, lääke- tai muun hoidon tarpeesta ja vastaavista seikoista (esim. sairausvakuutuslain mukaisen etuuden hakemiseksi tarpeellinen lomakkeelle B laadittu taikka eläke-tai invalidihuoltohakemukseen liitettävä suppea lausunto) 56,70 mk

2.2 Perusteellinen lausunto, joka sisältää sairauden, vamman tai invaliditeetin kuvauksen ja siihen nojautuvan perustellun ilmoituksen työkyvyttömyys- tai haitta-asteesta, lääke- tai muun hoidon tarpeesta, korvattavuudesta, hengenvaarallisuusasteesta ja vastaavista seikoista (esim. sairausvakuutuslain mukaisen etuuden hakemiseksi tarpeellinen lomakkeelle B laadittu taikka poliisi-, huolto- tai muille viranomaisille annettava perusteellinen lausunto) 68,05 mk

2.3 Perusteellinen ja aikaa vievä eläkehakemukseen liitettävä lausunto 76,30 mk

2.4 Oikeustoimikelpoisuutta koskeva lausunto (esim. testamentin tekoa, avioliittolupaa tai holhouksen alaiseksi asettamista varten) 100 mk

3 Tapaturmavakuutuslain 29 pykälä:ssä tarkoitetulle vakuutuslaitokselle vakuutetun potilaan tutkimuksen ja hoidon perusteella annettavat lääkärintodistukset ja -lausunnot niiden laadusta riippuen

3.1 Tavallinen lääkärintodistus 21,65-38,15 mk

3.2 Perusteellinen lääkärintodistus tai -lausunto

3.3 Laaja ja aikaa vievä lääkärintodistus tai -lausunto 40,20-87,65 mk

Lue myös

Nämäkin ruhtinaalliset lausuntopalkkiot on sitä paitsi vielä aivan erikseen kielletty euro-lääkäreiltä ja kandidaateilta!

Lääkärinlausuntoja moititaan joskus liian suppeiksi, pinnallisiksi tai puutteellisiksi. Koulutusta on järjestetty ja järjestetään jatkuvasti tietotason parantamiseksi. Vanha kansanviisaus kuitenkin toteaa, että markka on paras konsultti. Mikäli työnteon hinnoittelussa lausunnot jäävät lähinnä naurettavalle tasolle, niin hiukan näennäistä on korostaa juhlapuheissa lääkärinvastuun kirjaamisen merkitystä. Norjassa lääkärinlausunnon arvo korreloi ratkaisun taloudelliseen arvoon, niin että eläkelausunto on huomattavasti kalliimpi, toisaalta silloin myös edellytetään laajaa, perusteltua lausuntoa.

Mitä potilaat, KELA, vakuutustyhtiöt ja viranomaiset asiantuntijalta odottavat; Kuinka laajaa perehtymistä kyseessä olevaan tapaukseen, minkälaista taustalla olevaa tieto-taitoa, knowledgea, erityistietoja, elämänkokemusta ja harkintaa, lääkärinvastuutako? Satanen miinus verot - siinäkö on lääkäriasiantuntijan kunnian ja omantunnon kautta esitetyn näkemyksen arvo tämän päivän Suomessa.

Lääkäriliiton hallitus on pohtinut keinoja tämän epäkohdan ratkaisemiseksi ja ongelma otetaan esille sekä asetuksen muuttamiseksi että virkaehtosopimustekstin tarkistamiseksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030