Lehti 35: Liitto toi­mii 35/1997 vsk 52 s. 4228

Lääkäriliiton hallitus 27.11.97: Tupotilannetta arvosteltiin, neuvottelut lääkärisopimuksesta jatkuvat

Tuore ehdotus tuposopimukseksi herätti arvostelua Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa 27.11.97. Edellisenä päivänä Akavan hallitus oli ensin aamulla yksimielisesti hylännyt tupoluonnoksen, mutta hyväksyi sen kuitenkin samana iltana käytyään jatkoneuvotteluja yksityisen sektorin ylempien toimihenkilöiden palkankorotuksista sekä opettajia hiertäneiden lomautusten torjumisesta. Lääkäriliiton hallitus katsoi, että lääkärien työaika- ja palkkakysymykset olivat jääneet tupopöydässä vaille huomiota ja syntyneessä kokonaisratkaisussa Akavan keskeiset vaatimukset oli jälleen kerran jätetty toteuttamatta.

Marit Henriksson

Akava oli yrittänyt tällä kierroksella profiloitua selkeästi korkeasti koulutettujen etujen ajajaksi ja vaatinut näille ammattiryhmille vähintään yhtä suuria prosentuaalisia palkankorotuksia kuin muille palkansaajille. Tavoitteena olivat prosentuaaliset palkankorotukset ja kaikille yhtä suuret veronkevennykset. Tuponeuvottelujen tuloksena saatiin kuitenkin palkka- ja veroratkaisut, jotka molemmat suosivat pienituloisia.

Tuporaami suosii matalapalkkaisia

Keskusjärjestöjen hyväksymän tuposopimuksen mukaisesti sopimuskausi on 1.1.1998-15.1.2000. Tuposopimuksessa on määritelty yleinen palkankorotusvara, jonka puitteissa liittokohtaiset sopimukset on määrä tehdä 11.12.97 klo 16 mennessä.

Palkankorotuksissa päädyttiin sekalinjaan, jossa yleiskorotus on sekä vuonna 1998 että 1999 142 mk/kk tai vähintään 1,6 %. Ensimmäisenä sopimusvuonna tulee lisäksi 0,5 %:n suuruinen alakohtainen järjestelyvara sekä keskimäärin 0,4 %:n suuruinen nais- ja matalapalkkaerä. Järjestelyvara sekä naisten ja alle 9 300 markkaa kuussa ansaitsevien osuuden mukaan määräytyvä erä maksetaan yleiskorotuksina, ellei varojen käytöstä tietyille ryhmille sopimusalan sisällä päästä yksimielisyyteen.

Kuten oheisesta kuntasektorin eri sopimusalueita koskevasta laskelmasta ilmenee, muodostuu yleiskorotus sitä suuremmaksi, mitä matalapalkkaisemmasta ryhmästä on kyse. Myös nais- ja matalapalkkaerä painottuu pienituloisille. Lääkäreille tuporaami tarjoaa prosentuaalisesti pienemmän palkankorotuksen kuin muille palkansaajille keskimäärin.

Veroratkaisu kiusantekoa hyvätuloisille

Hallituksen lupailema veronkevennyspaketti ei käytännössä juuri alenna veroja. Molempien vuosien kahden prosentin inflaatiotarkistukset valtion tuloverotukseen vastaavat odotettavissa olevaa inflaatiota eivätkä siis todellisuudessa muuta verotuksen tasoa. Jos hinnat nousevat tämän vuoden joulukuusta ensi lokakuuhun mennessä yli kolme prosenttia, korvataan nousu ylimääräisin palkankorotuksin vuoden 1999 alussa.

Sairausvakuutusmaksua alennetaan ensi vuonna 0,4 %:lla ja yli 80 000 markkaa maksavien ylimääräinen sairausvakuutusmaksu 0,45 % poistuu vuonna 1999. Kunnallisveron ansiotulovähennyksen enimmäismäärä nousee 5 500 markasta 8 600 markkaa vuonna 1999 ja tulonhankkimisvähennys 1 800 markasta 2 100 markkaan. Toisaalta verotus kiristyy useissa kunnissa veroäyrin nousun takia.

Vuonna 1999 verotukseen tehdään puolen prosenttiyksikön marginaaliveron alennus kaikkiin muihin portaisiin paitsi ylimpään 38 prosentin portaaseen, joka koskee yli 300 000 markkaa vuodessa ansaitsevia. Lääkäriliiton hallituksessa ihmeteltiin, että Akava saattoi hyväksyä tämän tuloluokan jättämisen marginaaliveron kevennyksen ulkopuolelle, varsinkin kun on kyse valtion talouden kannalta mitättömän pienestä ryhmästä.

Lääkäriliiton hallituksessa herätti kummastusta myös se, miten kuntasektorilla aiotaan toteuttaa luvatut lomautusten perumiset. Noin 150 kuntaa on tehnyt päätöksen 2-4 viikon lomautuksista, jotka nyt yritetään saada perutuiksi. Akavan tuponeuvottelujen viime vaiheessa Kuntaliiton ja KT:n kanssa käymissä neuvotteluissa oli kuntien rahoitusvajetta päädytty korjaamaan mm. kiinteistöveroa korottamalla ja terveyspalvelujen maksuja korottamalla, mitä ei Lääkäriliitossa pidetty onnistuneena ratkaisuna.

Tuponeuvottelujen yhteydessä sovitut työelämän kehittämiseen ja työllisyyden hoitoon liittyvät asiat todettiin lääkärien edunvalvonnan kannalta varsin vähämerkityksiksi. Osa jäsenistöstä saattaa hyötyä osaeläkkeen ikärajan kokeiluluonteisesta alentamisesta 58:sta 56 vuoteen samoin kuin vuorotteluvapaakorvauksen nostamisesta 70 %:iin työttömyyspäivärahasta. Tuponeuvoteluiden viime vaiheessa poistettiin myös vuorotteluvapaakorvauksessa aiemmin ollut 4 500 mk/kk katto.

Lääkäriliitto jätti eriävän mielipiteen

Lääkäriliitto äänesti Akavan hallituksen kokouksessa 26.11.97 tulopoliittisen sopimusluonnoksen hyväksymistä vastaan, sillä työaikalain aiheuttamat ongelmat lääkärien palkkaukseen olivat vailla ratkaisua. Äänestystulos oli 16-5. Lääkäriliiton lisäksi ratkaisuun olivat tyytymättömiä Hammaslääkäriliiton, Farmasialiiton, Lakimiesliiton ja Lastentarhanopettajaliiton edustajat.

Lue myös

Kun enemmistö Akavan hallituksen jäsenistä oli kuitenkin valmis liittymään tupoon, Lääkäriliitto jätti yhdessä Hammaslääkäriliiton kanssa päätökseen eriävän mielipiteen, jossa todettiin, ettei lääkäreiden työaika- ja palkkausasiassa ole tuponeuvottelujen yhdeydessä saavutettu minkäänlaista tulosta, vaikka se oli yksi Akavan viidestä keskeisestä tavoitteesta. Lisäksi Lääkäriliitto piti kokoukseen tuotua esitystä irtisanomis- ja lomautussuojasta terveydenhuoltoalan kannalta riittämättömänä. Eriävässä mielipiteessä muistutettiin myös, että koulutus, tieto, taito ja vastuu jäivät tuporatkaisun yhteydessä huomioimatta.

Lääkäriliiton hallituksessa katsottiin, että lääkärien ongelmat eivät tuponeuvotteluissa olleet saaneet riittävästi huomiota ja asiasta päätettiin antaa julkisuuteen tiedote, jossa selostetaan liiton tavoitteita sekä eriävää mielipidettä tehtyyn tuloratkaisuun.

Neuvottelut KT:n kanssa jatkuvat

Hallituksessa käsiteltiin Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa tiiviisti jatkuvia neuvotteluja, jotka ovat edenneet asiallisessa hengessä, mutta joita varjostavat kuntien tiukat säästövaatimukset. Lääkäriliiton tavoitteita on selvitetty perusteellisesti KT:n neuvottelijoille ja kuntatyönantajan odotettiin esittävän tarjouksensa uudeksi sopimukseksi niin, että Lääkäriliiton edunvalvontavaliokunta, hallitus ja valtuuskunta ehtivät käsitellä sen 11.12.97 mennessä.

Valtuuskunta päätettiin kutsua ylimääräiseen kokoukseen 11.12.97 ottamaan kantaa neuvottelutilanteeseen. Hallitus totesi, että mikäli lääkärisopimusta koskevissa neuvotteluissa päästään hyväksyttävään tulokseen, liitto on valmis liittymään tulopoliittiseen sopimukseen.


Taulukot
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030