Tuoreimmassa Kuntatyönantaja-lehdessä KT:n neuvottelupäällikkö käsitteli joitakin potentiaalisia vaikeuksia lääkärien virkaehtosopimusneuvotteluissa (Kuntatyönantaja 5/2004, s. 21-22). Hän esitteli mm. erikoismaksuluokan poistamisen tilalle rakennettavaa mallia ajatuksilla, joita neuvotteluissa ei ole edes sivuttu. Hän myös näki, että tarvittavan valtion kunnille jo myöntämän rahasumman jako sairaanhoitopiirien kautta takaisin lääkäreille ei ainakaan helpota työmarkkinaratkaisun tekemistä. Asian voisi nähdä toisinkin. Jos sopimuksen tieltä saadaan rakentavasti sovittua erikoismaksuluokan korvaavaksi järjestelmäksi työn vaativuutta kannustava suoritepalkkauksen malli, niin se olisi omiaan helpottamaan muun sopimuksen ratkaisujen löytymistä.

Erikoismaksuluokan korvaava järjestelmä voisi olla alkuna erikoissairaanhoidon suoritepalkkaukselle. Ajatus siitä, että palkkioita maksettaisiin vain paikallisesti kulloinkin tarpeellisena pidettävistä toimenpiteistä, saattaisi vesittää ja hävittää koko järjestelmän. Työnantaja voisi todeta, ettei esim. säästösyistä nyt makseta toimenpiteistä. Tällöin tavoite siitä, että suoritepalkkaus laajenisi kaikille erikoisaloille, olisi jo ennakolta tuhoon tuomittu.

Aluepäälliköt kokoontuivat marraskuun alussa keskustelemaan mm. järjestöllisistä asioista koskien tulevaa neuvottelukierrosta. Valitettavasti monta uhkakuvaa oli esillä. Lääkäreille työsuojelu on tullut entistä tärkeämmäksi. Oli ilahduttavaa lukea Helsingin Sanomien kirjoitus 6.11.2004, joka koski tasan 10 vuoden takaista eduskunnan keskustelua Suomen EU-jäsenyydestä. Tuolloin puhemies keskeytti neljättä vuorokautta jatkuneen täysistunnon mm. eduskunnan henkilökunnan jaksamiseen vedoten.

EU:n komissio esitti syyskuussa päivystys-termin mukaan ottamista työaikalakiin kuvaamaan lääkärien työmallia. Lisäksi komissio näki, että lääkärien tulisi saada muiden työntekijöiden lailla vuorokausilepo kunakin 24 tunnin jaksona. Tämä vastaa Lääkäriliiton näkemystä työpaikalla tapahtuvan päivystyksen järjestämisestä, jolloin työpaikkakohtaisesti voidaan yhteisesti sopia onko tarpeen myöhentää vuorokausilevon antamisen ajankohta. Jos vuorokausilevon toteuttaminen tarjotaan lääkäreille ainoastaan osana vuorotyötä, olemme pahassa umpikujassa.

Umpikuja on vielä vaikeampi, mikäli terveyskeskusten omalääkärien pitkään kaipaama työn rajaaminen nähdään puhtaasti työnantajan direktiovallan alaiseksi asiaksi niin, ettei siitä voida käydä keskitettyjä neuvotteluja.

Lääkäriliitossa on vuosia keskusteltu siitä, että tulevina vuosina saatetaan joutua tilanteisiin, joissa entistä merkittävämmät asiat hoidetaan paikallisesti ilman keskitetyn sopimuksen säätämää viitekehystä. Ruotsissahan on näin tehty jo pitkään. Lääkäriliitto tekee paljon työtä niiden lääkärien eteen, jotka haluavat pysyä tiiviisti kunnallisen työantajan palveluksessa. Samalla on kuitenkin selvää, että lääkärit näkevät työnteon mallin ja hinnan vaikuttavan ratkaisevasti työpaikkaa valitessaan. Toivottavasti kuntatyönantaja kykenee jatkossakin pitämään työpaikkansa lääkäreille houkuttelevina ja