Päivystys on tarpeellista. Lääkärien päiväaikaisille tekemisille voidaan esittää parempia vaihtoehtoja näkökulmasta riippuen, mutta yhdestä emme luovu - jonkun on pakko aina päivystää. Vai kuka kaipaisi menneitä aikoja?

Nykylääkärille esimerkiksi keskiajan ihmisen elämä näyttäytyy kärsimyksenä. Ihmiset elivät kammottavissa oloissa, huonosti ravittuina ja sairaalloisina lyhyen taipaleensa. Ei ollut hygieniatietouden häivää, ei lähimainkaan adekvaattia hoitodiskurssia, ei alkeellisintakaan kunnallistekniikkaa.

Tänään ihminen nielaisee buranan ja antibiootin ja jatkaa toimiaan poistettuaan häiriön subjektinsisäisestä järjestelmästä. On menty eteenpäin. Aktiivisuus on päivän sana, vetävämpi vaihtoehto pro-aktiivisuus, reaktiivisuus jo vähän kyseenalaista ja passiivisuus passé. Ongelmat ovat ratkaistuja, tai lähinnä odottavat seuraavaa päivitystä.

Vai ovatko? Miltäköhän vuosituhannen alun meno näyttää vuoden 2500 kollegasta, joka selaillessaan herra tietää mitä formaattia pohtii historiallisten aikakausien ihmiselon surkeutta? Voisi kuvitella, että siinä missä nykyihminen kauhistuu keskiajan jätteitten kaatamista kaduille, tulevaisuuden ihmistä kuvottaa ajatuskin pakokaasujen tai tupakansavun hengittämisestä. Tänään värisyttävät menneen maailman vallanjako feodaaliorjuuksineen ja oikeuslaitosten monotoniset hirttotuomiot, kun taas futurologisen kollegan käsityskyky vaivoin tavoittaa perheväkivallan tai työpaikkakiusaamisen alkeellisia konsepteja. Keskiaikana naiset kuolivat kuin kärpäset välttämättömän lisääntymistoimen kahleissa - vuonna 2500 oudoksuttaa, kuinka vielä vuonna 2000 kehitysmaitten lapset kuolivat kuin kärpäset välttämättömän lisääntymistoimen kahleissa.

Asetelma houkuttelee kysymään, miten lääkärin työ muuttuu. Luulen (toivon), ettei viidensadan vuoden kuluttua kanneta enää murhetta virkaehtosopimussemantiikasta. Mutta eniten toivon, ettei yksikään sielu halaja enää postmodernin ajan inkvisitiota: 24 tunnin työrupeamaa 100 %:n aktiiveilla.

Päivystäjän kohtalo on kaamea. Valvominen vaarantaa terveyden, minkä jokainen flimmerissään tai 39 asteen kuumeessa töitä paiskiva tuntee nahoissaan. Univajeinen tekee surrealistisia virheitä. Potilaitten kriittisyys lisääntyy. Ammattietiikka vaatii 24 h EBM-diagnostiikkaa, vaikka vaivainen yhteenlasku tuntuu ponnistukselta vuorokauden ravaamisen jälkeen.

Päivystysongelmaa ei pitäisi enää olla, sillä työaikalaki on sinetöity, ja liiton hallitus on hyväksynyt edunvalvontavaliokunnan linjaukset lain suojiin hakeutumisesta. Mutta tämän vuosituhannen taitteessa ei kypsyttykään vielä tarpeeksi työolosuhdekriisiin. EU:n työaikadirektiivin uusimman luonnoksen havaittiin sisältävän kummallisen termin - päivystys. Samaan aikaan KT teki työaikalakia mukailevan tarjouksen, jossa esitettiin jälleen kerran vuorotyötä huononevin korvauksin. Termin ilmestyminen lakitekstiin ja KT:n koherentti tarjous nähtiin uhaksi, joka pakottaisi Suomen Lääkäriliiton Sofian valintaan: jos kannatamme päivystys-termille myönteistä linjaa, niin jatkossa me lääkärit joudumme ikuisesti päivystämään, koska sen työn tekemistä meiltä vaaditaan nyt ja aina, mutta mikäli emme hyväksy nyt tarjottua vuorotyötä, sitoudumme valintaamme, emmekä ikinä enää voi korjata rasittavuuden haittaa!

Näillä sekavilla premisseillä liiton hallitus otti kantaa vastoin aikaisempia päätöksiään, että päivystyksessä pitäydytään. Lääkärin työn luonne vaatii läsnä- ja varallaoloa, mutta vuorotyö ei toimi ratkaisuautomaattina työolosuhteitten kohentamisessa.

Kiperimmäksi ongelmaksi ei kohoakaan vastaus KT:lle, vaan liiton toiminnan logiikka. Onko jäsenistö valmis vähentämään työtaakkaansa, jos palkanlasku uhkaa? Oliko edunvalvontavaliokunta väärässä tuodessaan työolosuhteet kierroksen avaintavoitteeksi? Kaipaako joku takaisin pimeälle keskiajalle?