Alan naisistuminen jatkuu
Työikäisten naislääkärien määrä jatkaa kasvuaan. Tieto ilmenee Lääkäriliiton tänään julkaisemasta vuositilastosta.
Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2015 yhteensä 27 433. Heistä työikäisiä (alle 65-vuotiaita) ja Suomessa asuvia oli 20 403. Uusia lääkäreitä valmistuu vuosittain noin 600.
Työikäisten naislääkärien määrä on kasvanut viime vuosina jatkuvasti. Määrä ylitti nyt ensimmäistä kertaa 12 000:n rajan. Työikäisten mieslääkärien määrä sen sijaan on pysytellyt viime vuosina lähes ennallaan (kuvio 1).
- Viidentoista viime vuoden aikana työikäisten mieslääkärien määrä on noussut parilla sadalla. Samassa ajassa naislääkärien määrä on noussut yli 4 000:lla, Lääkäriliiton tutkija Juho Ruskoaho toteaa.
Maamme lääkäritiheys 1.1.2015 oli 268 asukasta yhtä työikäistä lääkäriä kohden. Lääkäritiheydessä on merkittäviä alueellisia eroja.
Suomessa asuvista lääkäreistä 93 % kuuluu Lääkäriliittoon. Vuoden 2015 alussa liitossa oli 24 993 jäsentä, joista 1 517 oli opiskelijoita.
Uusin erityispätevyys nuorisolääketiede
Suomessa asuvista työikäisistä lääkäreistä 60 % eli 12 182 on erikoistunut. Erikoisaloja on 50.
- Lääkärikunnassa tapahtuu koko ajan muutoksia. Esimerkiksi työikäisiä anestesiologeja on nyt 122 enemmän kuin viisi vuotta sitten, Ruskoaho sanoo.
Lääkärit voivat hankkia myös erityispätevyyksiä, joita myöntää Lääkäriliitto. Työikäisille myönnettyjä erityispätevyyksiä oli vuodenvaihteessa 2 195.
Erityispätevyysalueita on yhteensä 38, joista uusin on nuorisolääketiede. Nuorisolääketieteen erityispätevyys on monen erikoisalan yhteinen. Se sopii hyvin sekä opiskeluterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa nuoria hoitaville lääkäreille.
Päivitetyt tiedot Lääkärilaskurissa
Uudet tilastotiedot on päivitetty myös Lääkärilaskuriin. Lääkärilaskurin avulla voi hakea tilastotietoa työikäisistä Suomessa asuvista lääkäreistä esimerkiksi sairaanhoitopiireittäin, iän tai erikoisalan perusteella. Lääkärilaskuri on kehitetty Lääkäriliiton organisaatioiden ja jäsenten sekä median, tutkijoiden ja julkishallinnon käyttöön.
Vuositilastot ja Lääkärilaskuri löytyvät Lääkäriliiton verkkosivuilta osoitteesta www.laakariliitto.fi/tutkimus.