Suomen Lääkäriliitto perustettiin 28.2.1910, joten ensi helmikuussa vietetään liiton 90-vuotisjuhlia.

Ehdotus lääkärien taloudellisia etuja ja yhteiskunnallista asemaa puolustavan yhdistyksen perustamisesta esitettiin viisi kuukautta aikaisemmin Finska Läkaresällskapetin yleisessä kokouksessa 23.-25. syyskuuta Tieteellisten seurojen talossa Helsingissä. Lääkäriliiton tavoitteiksi asetettiin alusta alkaen edunvalvonnan lisäksi terveyden- ja sairaanhoidon kehittäminen sekä eettisten periaatteiden ja kollegiaalisuuden vaaliminen.

Suomessa oli vuonna 1909 noin 500 lääkäriä, joista suurimpia ryhmiä olivat kunnanlääkärit (noin 130), kaupunkien palveluksessa olevat lääkärit (70), valtion sairaaloissa toimivat lääkärit (60) ja piirilääkärit (50). Suurin osa ammattikunnasta piti toimeentuloaan huonona ja koki asemassaan olevan monia korjausta kaipaavia epäkohtia. Palkkiotaksat olivat vanhentuneita ja niitä noudatettiin satunnaisesti. Esimerkiksi kunnanlääkäreille oli mahdollisuus vaatimattoman virkapalkkansa lisäksi periä potilailta lääkärinpalkkioita, mutta maksukyvytöntä väestöä oli paljon ja lääkärit joutuivat tekemään osittain ilmaista työtä.

1900-luvun alkuvuosina oli valmisteilla merkittäviä uudistuksia kansalaisten sairaus- ja eläketurvan kehittämiseksi ja lääkärit kaipasivat mahdollisuuksia vaikuttaa ammattikuntana myös lääkintäsosiaalisiin kysymyksiin. Terveydenhuollon järjestämiseen ja lääkärien asemaan liittyviä asioita käsiteltiin kyllä vuonna 1835 perustetun Finska Läresällskapetin ja vuonna 1881 perustetun Duodecim-seuran kokouksissa, mutta pääpaino näiden järjestöjen toiminnassa oli lääketieteellisissä kysymyksissä. Yhteisten asioiden hoitoa uhkasivat vaikeuttaa myös kieliriidat. Maan lääkärikunta oli perinteisesti kuulunut Finska Läkaresällskapetiin, mutta vuosisadan alussa joukko suomen kielen asemesta kamppailevia Duodecim-seuran jäseniä erosi siitä ja ammattikunnan pelättiin jakautuvan kahteen järjestöön.

A. Th. Ehrström aloitteentekijänä

Ajatuksia koko ammattikunnan kattavan yhdistyksen perustamisesta oli silloin tällöin esitetty lääkärien tapaamisissa, mutta konkreettiseksi aloitteeksi asian puki Haminan piirilääkäri Alfred Theodor Ehrström Finska Läkaresällskapetin yleisessä kokouksessa 23. päivänä syyskuuta 1909. Asia ei ollut esityslistalla, mutta Ehrström ehdotti, että kokouksessa keskusteltaisiin kysymyksestä Eikö olisi jo aika, että Suomen lääkärit yhtyisivät liitoksi, jonka tehtävänä olisi ylläpitää ja lujittaa lääkärien taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa?

Asia päätettiin ottaa käsiteltäväksi kolmantena kokouspäivänä 25.9., jolloin Ehrström puheenvuorossaan perusteli aloitettaan laajasti. Hän viittasi samassa kokouksessa käsiteltyyn yleisen sairausvakuutuksen perustamista koskevaan mietintöön, jonka yhteydessä olivat tulleet esiin työpaikka- ja sairaskassalääkärien ongelmat. Ehrströmin mukaan valmisteilla oleva pakollinen sairausvakuutus sekä vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkevakuutus voisivat johtaa tilanteisiin, jotka eivät asettaisi vain lääkärien kykyjä ja omantunnontarkkuutta kovalle koetukselle, vaan sivuaisivat myös läheisesti lääkärien taloudellista asemaa.

Ehrstöm katsoi maan lääkärien kaipaavan yhteistä elintä valvomaan taloudellisia etujaan.

Yhteisvoimin selviteltävinä kysymyksinä hän mainitsi myös tehtaanlääkärien heikon ansiotason ja epävarman aseman, kunnanlääkärien monet ongelmat, ajan tasalla olevien lääkärintaksojen puutteen sekä oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten riittämättömät korvaukset. Hän uskoi, että lääkärien yhteenliittymä voisi saada korjauksia näihin epäkohtiin painostamalla kuntia ja sairaskassoja.

Hän toivoi uuden järjestön puuttuvan myös lääkärien keskinäisen kilpailun aiheuttamiin ongelmiin. Vaikka maassa oli noin 6 000 asukasta lääkäriä kohden, ei työnsaanti aina ollut helppoa. Lääkäreitä saatettiin irtisanoa mielivaltaisesti ja taksoja polkevat kunnatkin saivat vaivatta virkansa täytetyiksi. Ammattikunnan yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi ja epälojaalin kilpailun ehkäisemiseksi Ehrström ehdotti liiton toimivan myös sovinto- ja kunniatuomioistuimena. Hän päätti puheenvuoronsa ehdotukseen, että asetettaisiin toimikunta valmistelemaan liiton perustamista ja laatimaan sille sääntöehdotusta.

Yksimielinen kannatus

Finska Läkaresällskapetin kokouksessa oli paikalla 137 lääkäriä, joista useat ilmaisivat kannattavansa Ehströmin aloitetta. Yhtään vastustavaa mielipidettä ei esitetty. Kouluhygienian dosentti, sittemmin terveysopin professori ja Lääkäriliiton ensimmäinen puheenjohtaja Max Oker-Blom korosti puheenvuorossaan lääketieteen deontologian, etiikan merkitystä, jota hän piti vähintään yhtä tärkeänä kuin taloudellisia tavoitteita. Hän toivoi, että uudesta liitosta muodostuisi lääkärinammatin sydän ja omatunto.

Korvalääkäri, sittemmin lääkintöneuvos ja Lääkäriliiton järjestyksessä toinen puheenjohtaja Artur Tollet puolsi myös esitystä todeten, että Finska Läkaresällskapetin ja Duodecim-seuran ensisijaisena tehtävänä on lääketieteen edistäminen eivätkä ne siksi ole voineet kiinnittää riittävästi huomiota lääkärien sosiaalisten ja taloudellisten etujen ajamiseen. Hän kertoi samalla noin kahdeksan vuotta aikaisemmin pidetystä kokouksesta, jossa oli pohdittu vastaavanlaisen yhdistyksen perustamista Helsinkiin. Asia oli kuitenkin tuolloin jäänyt kesken ja Tollet arveli lääkärien olevan kiitollisia siitä, että Ehrström oli uudelleen nostanut sen esiin.

Keskustelun päätteeksi kokous päätti yksimielisesti ilmaista tukensa lääkärien etuja ajavan yhdistyksen perustamiselle ja asian toteuttamista valmistelemaan nimettiin toimikunta, jonka jäseniksi valittiin A.Th. Ehrström, Artur Tollet, lääkintöneuvos Rudolf Idman, lääket.lis. Akseli Koskimies ja Max Oker-Blom. Finska Läkaresällskapetin samoin kuin Duodecim-seuran näkemykset tulivat toimikunnassa tasapuolisesti esiin, sillä Idman, Koskimies ja Oker-Blom kuuluivat myös suomenkielisen seuran johtohenkilöihin. Lääkäriliiton varsinaiseen johtokuntaan valittiin myös yhtä monta edustajaa kummastakin seurasta.

Toimikunnan työskentelystä ei ole säilynyt yksityiskohtaisia tietoja. Lääkäriliiton historiikissa vuodelta 1910-1960 todetaan, että työtä ja aikaa on kaikesta päättäen uhrattu runsaasti sääntöehdotuksen laatimiseen sekä otettu selvää vastaavien ulkomaisten liittojen säännöistä ja toimintamuodoista. Lopullisen sääntöehdotuksen laatijaa ei ole kirjattu eikä myöskään sitä, kuka toimi kokouksissa puheenjohtajana tai sihteerinä.

Toimikunnan työ oli kuitenkin tehokasta ja tuloksellista. Ilmeisesti uuden järjestön tarpeellisuudesta ja tavoitteista oltiin varsin yksimielisiä, sillä jo viiden kuukauden kuluttua voitiin kutsua maamme laillistetut lääkärit perustamaan Suomen Yleistä Lääkäriliittoa.

Kuka oli A. Th. Ehrström?

Lääkäriliiton syntysanojen lausuja Alfred Theodor Ehrström syntyi vanhassa Vaasassa vuonna 1861 lääninrovastin poikana ja valmistui lääkäriksi vuonna 1888. Vuosina 1890-1908 hän toimi kaupunginlääkärinä Vaasassa, jossa hän virkansa ja yksityispraktiikkansa ohella työskenteli kaupungin synnytyslaitoksella ja kaupunginsairaalan sisätautiosastolla sekä toimi kaupunginvaltuustossa.

Haminan piirilääkärinä Ehrström työskenteli vuodesta 1908 kuolemaansa saakka vuonna 1925. Hän perusti Haminan lääkäriseuran vuonna 1909 ja osallistui innokkaasti sen toimintaan, mutta ei sydänvikansa takia katsonut voivansa ottaa vastuulleen seuran puheenjohtajuutta. Tämän sairauden takia hän ei ilmeisesti myöskään katsonut voivansa kuulua Lääkäriliiton hallitukseen, vaikka osallistuikin liiton perustamista valmistelevan toimikunnan työhön.

Lääkäriliiton 50-vuotishistoriikin mukaan Ehrström oli iloluontoinen, älykäs ja kaikkien kunnioittama. Hän teki kaiken voitavansa hyvän toveruuden ja eettisen vastuun edistämiseksi ammattitoverien keskuudessa.

Lähteet: