Lehti 4: Liitto toi­mii 4/1993 vsk 48 s. 291

Eero Ikkala Lääkäriliiton kunniajäseneksi

Lääkäriliiton valtuuskunta päätti 12.12.92 kutsua valtuuskunnan entisen pitkäaikaisen puheenjohtajan professori Eero Ikkalan liiton kunniajäseneksi. Hän sai vastaanottaa tämän huomionosoituksen hallituksen vaihtokaronkan yhteydessä 15.1.93.

Professori Eero Ikkala on toiminut Lääkäriliiton valtuuskunnassa yli kahden vuosikymmenen ajan. Hänet valittiin vuonna 1971 valtuuskuntaan, jonka puhetta hän johti vuosina 1977-91. Lisäksi Ikkala on ollut mukana lukuisissa liiton valiokunnissa ja työryhmissä, esimerkiksi lääkärintodistuslautakunnassa vuodesta 1975 ja talousvaliokunnassa vuodesta 1977 lähtien.

Lue myös

Ikkalaa arvostetaan valtuuskunnan jämäkkänä mutta huumorintajuisena puheenjohtajana, jonka asiantuntemus terveydenhuollon, järjestötoiminnan ja talouskysymysten alalla on poikkeuksellisen laaja. Hänen persoonalliset, usein mielenkiintoisia uusia näkökulmia ajankohtaisiin asioihin tuoneet avauspuheensa valtuuskunnan kokouksissa oli tapana julkaista sellaisenaan Lääkärilehdessä. Ikkalan luopuminen valtuuskunnan puheenjohtajuudesta vuoden 1991 lopussa merkitsi tavallaan erään aikakauden päättymistä liiton historiassa. Hänen seuraajakseen valtuuskunnan johtoon valittiin ensi kertaa nainen, erikoislääkäri Terttuliisa Ahokas.

Eero Ikkalan lisäksi Lääkäriliiton nykyisiä kunniajäseniä ovat professori Niilo Hallman, professori Leo Kaprio, professori Martti J Karvonen, lääkintöneuvos Tapani Kosonen, professori Harri Nevanlinna ja lääkintäkenraaliluutnantti Pekka Somer.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030